doradin puutarhasivut: perennat

Perennat

Perennalista on jaettu muutamaksi eri sivuksi tieteellisen nimen alkukirjaimen mukaan. Valokuvat aukeavat suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.

Miten luetaan info-saraketta: esimerkki
[H 45, F VI ] luetaan näin:
H = korkeus sentteinä (jos lehdet ja kukat kovin eri korkuiset, HL=lehtien ja HF=kukkien korkeus), F = kukintakuukausi, n=kukinta ei koristearvon kannalta oleellinen, tai ei kuki. Annetut tiedot perustuvat kokemuksiin omassa puutarhassa ja muualla tekemiini havaintoihin ja voivat pitää tai olla pitämättä paikkaansa muualla ja muissa olosuhteissa. Usko ja sovella omalla vastuulla!

tieteellinen nimi	lajike	suomalainen nimi	info	kuvat

Campanula carpatica	Blaue Clips	karpaattienkello	H 30, F VII-VIII
Tunnettu ja tavallinen perenna, jota usein kasvatetaan kivikkokasvina, mutta sopii myös vaikka perennatarhan reunaan. Menestyy multavassa tai hiekkaisessakin perennapenkissä tai kivikkotarhan tuoreemmissa paikoissa auringossa tai puolivarjossa. Ei siedä talvimärkyyttä. Tämä lajike on päälajia vähän matalampi ja pallomaisempi.

Campanula cochleariifolia		kääpiökello	HL 5, HF 15, F VI-VII
Pienempi ja vielä arempi talvimärkyydelle kuin karpaattienkello. Kukat ovat kotoisen kissankellon näköisiä, mutta kasvi on matalampi. Varsin sopiva laji monenlaisiin aurinkoisiin ja puolivarjoisiin perennatarhan reunoihin; usein kukkii pääkukinnan jälkeen pikku hiljaa koko loppukesän. Lisäys jakamalla keväällä tai kukinnan jälkeen.

Campanula portenschlagiana		muurikello	H 15, F VI-VII
Aika talvenarka laji, joka on kuitenkin menestynyt lämpimällä seinänvierellä erittäin läpäisevässä paikassa ilman talvisuojausta hyvin melkein vuosikymmenenen. Kukinta on todella runsas, mätästävä kasvi suorastaan peittyy kukkiin. Leviää hitaanlaisesti maarönsyillä, joista jakamalla kasvia voi lisätä.

Campanula punctata(?)		pisamakello	H 45, F VII-VIII
Tämä kello leviää ärhäkästi ja aika kauas hoikilla rönsyillä joista sitä on hyvin helppo lisätä, ja vaatii kurissapitoa. Viihtyy tavallisessa perennapenkissä auringossa tai puolivarjossa. Kyseessä saattaa olla joko pisamakello tai C. takesimana, täpläkello; vastaan ei ole tullut hyvää kuvausta kummastakaan ja enpä tiedä erottaisiko niitä sittenkään. Tällä kasvilla on joka tapauksessa selvästi herttamaiset, kiiltävät ja vaaleanvihreät tyvilehdet. Sen pitkissä, työläästi valloitettavissa kukissa ahertavien kimalaisten pörinää on hauska kuunnella. Kukat ovat ulkopuolelta valkoiset, sisältä karvaiset ja punapilkkuiset. Kukinta saattaa jatkua syksyllä pitkäänkin, jos kuihtuneita kukkia jaksaa poistaa.

Campanula punctata(?)	Rubriflora	pisamakello	H 45, F VII-VIII
Tämän pisamakellon (?) lajikkeen kukat ovat ulkopuoleltakin punertavat. Istutin sitä ylempänä esitetyn valkokukkaisen muodon viereen ja pelkäänpä että se on jo kadonnut aggressiivisemmin leviävän naapuripöheikön syövereihin. Kukkien lisäksi tämän muodon lehdistö (tummempi ja vähemmän herttamainen, himmeäpintainen) ja etenkin elinvoimaisuus eroavat aika selvästi valkokukkaisesta muodosta.

Clematis x diversifolia	Blue Boy	tiukukärhö	H 150, F VIII
Tämän kasvin kotiutuminen kesti muutaman vuoden, mutta sen jälkeen on kukkinut mukavasti vuosittain. Pienehköt siniset, nuokkuvat kukat.

Clematis integrifolia		kellokärhö	H 50, F VII-VIII
Näyttää pärjäävän normaalikosteassa perennapenkissä puolivarjossa, tukeutuu muihin kasveihin tai jos ei sopivia naapureita ole, vaatii jonkinlaisen tuen järjestämistä. Ei juuri tartu omatoimisesti tukeensa, pikemminkin pyrkii vain nojailemaan. Kasvaa pikkuhiljaa vaikuttavan kokoiseksi pehkoksi.

Clematis Integrifolia-hybr.	Aljonushka	tarhakellokärhö	H 150, F VII-IX, O
Aljonushka kasvaa normaalissa puutarhamaassa hivenen kuivalla, aurinkoisella paikalla. Kiipeää varsin omatoimisesti kymmenillä versoilla noin puoleentoista, kosteuden riittäessä jopa kahteen metriin, ja vaatii ehdottomasti tukevan tukirakennelman. Kukinta on näyttävä ja kestää halloihin asti, tosin kukkakoko pienenee koko ajan loppua kohti kuten monilla muillakin kärhöillä. Kukkien väri on hankalasti määriteltävä, ehkä lähinnä roosanlilahtava ja hieman hankalasti yhdistettävissä naapureihin. Kuluttaa aika paljon vettä ja lannoittaakin saa varsin reippaasti. Talvenkestävyysongelmia ei ole ollut. Kerään rohkeutta Aljonushkan jakamiseen, sillä sitä kesällä 2005 istutettu taimi alkaa todella kaivata. Ehkä ensi vuonna.. Aljonushka ja muut kellokärhöristeymäni ovat juuristoltaan suuria ja voimakkaita, ja niiden tyvialueella pärjäävät vain kuivassa paikassa menestyvät lajit. Itse asiassa otin ja jaoin Aljonushkan sitten keväällä 2011. Homma oli todella epämiellyttävä. Kaikki ehkä 30 versonalkua olivat peräisin muutaman sentin laajuiselta, puumaisen kovalta alueelta kasvin juurenniskassa ja sain siitä irti vain yhden elinkelpoisen jakotaimen. Muihin versoihin en saanut jäämään mukaan nimeksikään juuria. Emotaimi kyllä selvisi operaatiosta ihan hyvin, vaikka ehkä tusinan verran versonalkuja hommassa katkeili.

Clematis Integrifolia-hybr.	Arabella	tarhakellokärhö	H 130, F VII-IX
Kukan mallin puolesta useimmista kellokärhöistä poikkeava lajike. Tarttuu tukeen varsinaisen kellokärhön tapaan aika huonosti, huonommin kuin esimerkiksi Aljonushka. Kukat katsovat ylöspäin ja kasvi voisi toimia hyvin tukemattomana maanpeitekasvinakin, vaikka itselläni se kasvaa salkoon tuettuna. Elinvoimaltaan ja kukkarunsaudeltaan aika lailla Aljonushkan luokkaa, mutta näyttää jäävän hieman matalammaksi.

Clematis recta		pensaskärhö	H 120, F VII-VIII
Elinvoimainen hieman kiipivä mutta enemmänkin pensasmainen kasvi, joka vaatii kyllä tukemista, ja tarttuu itse aika hyvin tukirakennelmiin. Viihtyy multavassa maassa aurinkoisella paikalla, kastelu on kuivalla paikalla ajoittain hyväksi. Kärhöillä tuntuu kyllä olevan laaja ja voimakas juuristo, joten kuivuudesta kärsivät ensisijaisesti naapurit. Kukissa on toisinaan voimakkaanakin tuntuva makea tuoksu. Kukinta on erittäin runsas ollessaan parhaimmillaan heinäkuun loppupuolella. Siemenet ovat muiden kärhöjen tapaan karvaiset ja kasvi on alkusyksyllä aika hauskan näköisesti karvaisten siementen peitossa. Kasvin jakaminen on suoraan sanoen pirullisen hankalaa ja huono lisäysmenetelmä, sillä jakotaimiin ei tahdo jäädä millään omia juuria. Myöhempinä vuosina vuonna 2005 istutettu kasvi on alkanut kärsiä tuosta mystisestä kärhöjen lakastumistaudista, taikka jostakin muusta ikävästä vaivasta joka mustuttaa osan versoja heti keväällä.

Codonopsis clematidea		lamopeikonkello	HF 60, F VII
Peikonkellot ovat oikeastaan mukulakasveja ja lamopeikonkellolla on aika iso, lähelle maan pintaa kehittyvä mukula. Kasvia myydään kuitenkin tyypillisesti perennana, joten olkoon täällä perennojen joukossa.. Lamopeikonkello on peikonkelloista varmaankin parhaiten saatavilla oleva laji. Lamoavan kasvutapansa takia sille voi olla vähän hankala keksiä sopivaa kasvupaikkaa; kasvi on leveä ja sen varret kaatuvat tai nojailevat sopivaan tukeen kasvaen jopa reilut 70 senttiä pitkiksi. Toinen huomattava ominaisuus on se, että karvaista lehdistöä kosketeltaessa kasvista lähtee lähinnä navettaa muistuttava haju, mutta kun kasvin jättää rauhaan, se ei juuri haise. Lamopeikonkello ei ole turhan tarkka maan laadusta ja menestyy jopa aika happamassa maassa auringossa tai varsin varjoisassakin, vaikka viihtyy parhaiten hyvässä valossa. Maan pitäisi kuitenkin olla läpäisevä, kuten useimmilla muillakin mukulakasveilla. Itse kasvatin lamopeikonkelloa siemenestä ja istutin vajaat 10 taintani sinne tänne. Parhaiten tuntuvat menestyvän ne taimet, jotka päätyivät melko hyvään valoon. Nämä taimet kukkivat toisena vuonnaan. Varjoisammissa paikoissa, mm. pensaiden pohjoisreunalla, kärhöjen ja liljojen alla olevat taimet kehittyivät kukintakokoon vuoden myöhemmin. Kukka on valkoinen, sinisuoninen, nuokkuva, sisältä erikoisen mustaoranssikuvioinen. Halkaisijaltaan ensimmäiset kukat ovat ehkä 3 cm, myöhemmät kukat ovat usein pienempiä. Tekee todella runsaasti itävää siementä ja leviää siemenestä omia aikojaan, jos taimet osuvat sopivaan kasvupaikkaan. Myöhempinä vuosina runsas leviäminen on ollut ajoittain jopa hieman huolestuttavaa..

Cortusa matthioli		touko- heidinkukka	HL 10, HF 20, F V-VII
Heidinkukka muistuttaa vaatimuksiltaan ja käytöltään lähinnä sukulaisiaan esikkoja. Kukkii keväällä ja yleensä hieman hillitymmin uudelleen heinäkuussa. Keväällä maasta noustessaan heidinkukan lehdet ovat aika hauskan näköisiä, ikäänkuin vihreitä, karvaisia nappeja. Kirjallisuudessa kerrotaan, että heidinkukka olisi lyhytikäinen. Itse en ole tällaista vielä huomannut, mutta olen antanut heidinkukan tehdä jonkun verran siementä ja siementaimia on kyllä ilmaantunut. Heidinkukkaa voi myös jakaa kevään pääkukinnan jälkeen.

Cymbalaria muralis		rauniokilkka	H 10, F VII
Kosteassa, varjoisassa paikassa paleltuu joka talvi, mutta jättää jälkeensä runsaasti siemeniä, joista uudet taimet nousevat mattona alkukesällä. Kuivassa ja aurinkoisessa seinänvieressä ja laatoituksen saumoissa näyttää talvehtivan hyvin. Ei ole vaativa kasvi, kuten edellisestäkin voi päätellä, vaan kasvaa melkein missä tahansa.

Perennat A-B

Perennat D