Alla juttua, kokemuksia ja mielipiteitä kesäkukkien ja parvekekasvien taimikasvatuksesta. Ohjeet perustuvat pääosin kasvien kasvattamiseen siemenestä tavallisen asunnon ikkunalaudalla, joten kylvökset kärsivät usein liian korkeasta lämpötilasta ja vähästä valosta. Näistä syistä olen yleensä yrittänyt välttää kylvämistä ennen helmikuun puoliväliä ja silloinkin yleensä taimien lisävalotus on tarpeen. Juttua parvekkeen yksivuotisten köynnösten ja muutamien muiden kesäkukkien kasvatuksesta täällä.

Yleisohjeita kylvöön, taimikasvatukseen ja taimien karaisemiseen kotikonstein

Pieni mutta perusteellinen johdatus taimien latvontaan kuvan keralla


Kesäkukkien taimikasvatus kotioloissa
Kesäkukkien taimikasvatus kotona tapahtuu hieman toisin kuin homma hoidetaan kauppapuutarhassa. Ikkunalaudalla ei yleensä ole mahdollista järjestää riittävän hyvää valaistusta ja ilma tuppaa olemaan liian lämmintä ja kuivaa. Tilaakin on usein hiukan liian vähän, kun kotipuutarhuri innoissaan kylvää mahdottoman montaa sorttia. Siksi kotona kasvatetut taimet harvemmin ovat kukintavalmiita ulos istuttaessa, vaikka kauppapuutarhuri saa kasvihuoneessaan aikaan komeat taimet jopa lyhyemmässä ajassa. Mutta kasvien taimikasvatus on parhaillaan kiinnostavaa ja palkitsevaa hommaa, ja kotona kasvatetut taimet kyllä ehtivät nekin komeasti kukkimaan, kunhan muutama perusasia on kunnossa. Lisäksi siemenenä on tarjolla huomattavasti suurempi laji- ja lajikevalikoima kuin mitä taimena on saatavilla, joten monia kasveja ei parvekkeelleen yksinkertaisesti mistään saa, ellei niitä taimikasvata itse.

Taimien kotikasvatus alkaa sopivan kylvöajan löytämisestä. Liian aikainen kylvö voi tuottaa venyneitä, nälkiintyneitä taimia, mutta toisaalta liian myöhään kylvetyt kasvit eivät ehdi kukkia ajoissa. Siemenpussin ohje antaa usein vähintäänkin viitettä oikeasta kylvöajasta, mutta ainakin oman ikkunalautani oloihin pussien kasvatusajat ovat vähän optimistisia. Useimmat kasvit olen havainnut parhaaksi kylvää pari viikkoa aiemmin kuin mitä siemenpussi sanoo. Sopiva kylvöaika riippuu paitsi nimenomaisesta kasvista, myös kovasti siitä, miten hyvät ja erityisesti valoisat taimikasvatusolot on tarjolla.

Kylvömullan pitää olla hyvälaatuista ja puhdasta taudinaiheuttajista, esimerkiksi taimipoltteesta. Eri valmistajien pussitetut kylvömullat ja taimikasvatusturpeet ovat yleensä paras vaihtoehto. Ruukkukasveille tarkoitetut kukkamullatkin ovat pääosin ihan kohtuullisia kestoltaan lyhyehköön taimikasvatukseen. Erityisesti kevään aikaisimpiin kylvöihin, kasveille jotka itävät hitaasti, olisi hyvä olla melko hiekkaista kylvömultaa, koska se on helpompi pitää tasakosteana kuin turve (kaktusmulta ja osa altakastelumultaseoksista ovat tämän tyyppisiä). Multapussia avatessa kannattaa tarkistaa, ettei mullan pinnassa ole valkoista tai kanelinruskeaa hometta, jota joskus ilmaantuu rikkoutuneisiin multapusseihin.

Kylvöastian pitää myös olla puhdas kasvitaudinaiheuttajista. Jos käytettävä astia on ennenkin ollut kylvö- tai taimikasvatuslaatikkona, se pitää pestä huolellisesti kuumalla vedellä ja esimerkiksi tiskiaineella. Etenkin taimipoltetta eli taimen kuihtumista (usein alkaen sirkkavarteen syntyvästä kuivasta kohdasta, jolloin taimi kaatuu, mutta sirkkalehdet näyttävät vielä hetken ihan terveiltä) heti pian itämisen jälkeen aiheuttavat taudinaiheuttajat säilyvät kylvöastioissa varsin sitkeästi. Erilaiset pienet ja melko matalat muoviastiat, joissa myydään elintarvikkeita, kuten mikroaterioita, lihaa, jäätelöä, rahkaa ja annosruokia ym., sopivat erinomaisen hyvin kertakäyttöisiksi kylvöastioiksi ennen energiajätteeseen joutumistaan, sillä ne ovat varmasti puhtaita kasvitaudinaiheuttajista ja aika mukavan kokoisia. Astian pohjaa ei tarvitse rei'ittää, jos multa tuntuu sopivan kostealta ja ellei ole erityistä syytä epäillä omaa kastelutaitoaan, tai siementen itämisaika ei ole useita kuukausia. Pahviastioiden, esimerkiksi leikattujen maitopurkkien käyttö kylvöastiana ei yleensä ole hyvä idea, ellei taimikasvatuskokemusta ole jo reilusti. Vahattu tai pinnoitettukin pahvi alkaa ajan mittaan homehtua ja myös vesi alkaa mennä pohjasta läpi, joten pahviastiat käyvät lähinnä nopeasti taimikasvatettaville kasveille silloin, kun kasvattajalla on homma hyvin hallussa.

Kylvöastiaan taputellaan kevyesti tasapintaiseksi pienille siemenille vähintään 2-3 cm kerros multaa ja isommille siemenille, esimerkiksi päivänsinelle ja köynnöskrassille, 4-5 cm kerros. Multa saisi olla kosteaa mutta ei märkää ja sen voi kastella kevyesti ennen kylvöä. Jos kylvömultapussin sisältö on kaikkiaan hyvin kuivaa, kannattaa pussiin kipata kahvikupillinen tai pari vettä ja antaa veden levitä pussissa vaikka yön yli, ja sekoittaa pussin sisältö perusteellisesti ennen kylvöastioiden täyttöä. Hyvin suljettuna ollut tai kaupan hyllyssä vain hetkisen viipynyt multapussi ei tällaista alkukastelua kaipaa, vaan jos multa on sen verran kosteaa, että se vähänkin tarttuu käteen, voi mullan levittää suoraan kylvöastiaan ja kastella siihen. Tärkeää on, että multa ei jää liian märäksi, sillä tällöin siemenet homehtuvat. Siksi kylvösten kastelussa on hyvä käyttää suihkepulloa, jolla pienen määrän vettä saa leviämään tasaisesti. Sopivaa mullan kosteutta on aika hankala selittää sanallisesti, kokemus opettaa sen tunnistamaan. Vettä ei kuitenkaan saa valua astian pohjalle, tällöin sitä on jo selvästi liikaa. Usein tuoreeseen, ostettaessa kosteaan kylvömultaan riittää, että kasteluun käytetään esimerkiksi puolilleen täytetyssä viilipurkissa muutama ruokalusikallinen vettä. Aivan tuhkakuivaan multaan vastaavassa tilanteessa saa helposti sekoitella jo puolisen desiä vettä. Jos kylvöastian multa tuntuu epäilyttävän märältä, vettä ei astiasta enää pois saa, mutta mukaan voi sekoittaa pussista lisää kuivempaa multaa.

Joitakin isoja siemeniä, kuten monia Ipomoea-lajeja liotetaan ennen kylvöä. Kahvikuppiin voi laskea hanasta kädenlämpöistä vettä ja tiputtaa siemenet sinne uiskentelemaan vuorokaudeksi tai yön yli ennen kylvöä. Pienten siementen kylvö kannattaa tehdä hajakylvönä eli siemenet ripotellaan suunnilleen tasaisesti mullan pintaan. Isommat siemenet voi myös painaa mullan sisään oikeaan syvyyteen. Jos siemenet kuuluu peittää, mikä yleensä käy ilmi siemenpussin kylvöohjeesta, ripotellaan siementen päälle sopiva kerros multaa ja tiivistetään se kevyesti. Pääsääntöisesti mitä isompia siemenet ovat, sitä syvemmälle ne kylvetään ja sitä todennäköisemmin ne peitetään mullalla, mutta poikkeuksiakin on. Kylvön ja mahdollisen peittämisen jälkeen tarkistetaan, että multa on sopivan kosteaa, ja tarvittaessa kastellaan kylvös esimerkiksi suihkepullon avulla. Kylvömulta on yleensä kuitenkin helpompi kastella ennen etenkin pienten siementen kylvöä, kylvön jälkeen kasteltaessa voi olla hankalaa estää siementen vaeltelua kasalle kasteluveden mukana.

Kylvöastia peitetään muovipussilla tai muovikelmulla, joka jätetään jostain nurkasta hieman auki ilman kierron varmistamiseksi. Siementen itämisen optimaalinen lämpötila selviää sekin yleensä siemenpussista, mutta aika monet siemenet itävät hyvin huoneenlämmössä. Siemenet, joita ei peitetä, tarvitsevat yleensä valoa itääkseen ja kylvöastia pitää sijoittaa valoisaan paikkaan. Kylvöastian kosteutta tarkkaillaan ja pidetään mahdollisimman tasaisena itämisen ajan. Jos kylvös pääsee tässä vaiheessa kuivamaan, itäminen usein epäonnistuu aika pahasti, etenkin sellaisilla siemenillä jotka itävät hyvin yhtäaikaisesti. Epätasaisemminkin itävillä sorteilla kehitys helposti myöhästyy kuivumisen takia aika pahasti. Toisaalta liian märässä siemenet helposti homehtuvat. Kun mullan pinnassa näkyy elämää, on viimeistään aika siirtää kylvöastia mahdollisimman hyvään valoon. Kun suurin osa siemenistä on itänyt ja taimissa on vihreät sirkkalehdet, voi suojamuovin ottaa pois. Hyvin kuivassa huoneilmassa voi olla syytä poistaa suojamuovi vähitellen, esimerkiksi leikkaamalla ensin isompi reikä muoviin muutamaksi päiväksi. Joskus nimittäin suojamuovin alla hieman liian pitkään olleista taimista kuivuvat lehdet muovin poiston jälkeen, jos huoneilma on kovin kuivaa ja lämmintä.

Jos kylvös on tiheä, taimet koulitaan eli yksinkertaisesti siirretään harvempaan joko taimikasvatuslaatikkoon tai suoraan pieniin ruukkuihin jo sirkkataimiasteella. Mikäli kylvöastia ei ole kovin ahdas, kannattaa taimet koulia vasta kun niihin ilmaantuu muutama kasvulehti, jolloin niitä on helpompi käsitellä. Isompia, tukevajuurisia taimia kuten köynnöskrassia siirrettäessä pisimpiä juuria voi katkoa, mutta pikkuisia taimia, esimerkiksi tupakkaa ja vauloja kouliessa on syytä yrittää olla vahingoittamatta hentoa juuristoa. Taimi nostetaan sirkkalehdistä tai isomman taimen varresta varovasti kiinni pitäen kasvualustasta ylös samalla kun juuret irrotetaan kylvömullasta taimen mukaan esimerkiksi kahvilusikan varrella yms. tikulla. Mikäli oma sorminäppäryys epäilyttää, monet kasvit voi kyllä kylvää suoraan omiin ruukkuihinsa, jolloin niitä ei tarvitse koulia. Toinen konsti on nostaa taimi pienen multapaakun kanssa kylvölaatikosta uuteen ruukkuun esimerkiksi haarukan avulla, jolloin kasviin itseensä ei tarvitse juuri koskea. Taimi istutetaan heti uuteen ruukkuun, jonka multaan voi painaa valmiiksi reiän taimen juuria varten. Joitakin pienikokoisia, pienisiemenisiä kasveja - tyyppiesimerkkinä monet lobeliat - koulitaan yksittäisen kasvin sijaan pieni mätäs, ehkä noin 10-20 tainta, kuhunkin ruukkuun.

Koulitut taimet kastellaan liikamärkyyttä välttäen heti koulinnan jälkeen, jotta juuristo saa hyvän kosketuksen uuteen multaan. Mitä pienempiä siirrettävät taimet ovat, sitä enemmän niitä menetetään tässä vaiheessa ja siksikin olisi hyvä kylvää siemenet sen verran harvaan, että koulintaa ei tarvitse tehdä aivan pienenä. Kun taimet koulitaan omiin ruukkuihinsa, taimikasvatusmullaksi käyvät monenlaiset pussitetut multaseokset, esimerkiksi sekä ruukkukasveille tarkoitetut peruskukkamullat että ulos puutarhaan levitettäväksi tai parvekeruukkuihin tarkotetut kesäkukka- ja vihannesmullat ovat ihan kelvollisia. Oleellista on, että kylvömulta on vähäravinteista ja taimikasvatusmulta jo ravinteikkaampaa, ja molemmat ovat puhtaita taudinaiheuttajista. Ns. taimikasvatusturve on usein aika ravinneköyhää, ja sopii nimestään huolimatta paremmin kylvöalustaksi kuin varsinaiseen taimikasvatukseen. Seuraavankin kasvatusastian pitää olla puhdas. Turpeesta tai paperista tehtyjen taimipottien käyttö vaatii kasvattajalta taitoa kastelun kanssa ja ne voivat pyrkiä homehtumaan. Mikäli kasvatus ei ole ennestään hyvin tuttua puuhaa, kannattaa käyttää muovisia taimiruukkuja tai jogurtti- ym. pikareita, joiden pohjat rei'itetään. Erilaiset styroksiset tai muoviset taimikennolevyt ovat myös aika käteviä ja tilaa säästäviä, mutta ne pitää puhdistaa edellisen kasvatuskerran jäljiltä hyvin.

Heti koulinnan jälkeen taimet olisi syytä peittää taas kuivumisen estämiseksi rei'itetyllä muovihupulla tms. siksi aikaa, että kasvu lähtee uudelleen käyntiin. Taimille täytyy tarjota mahdollisimman hyvät valo-olot, sillä kotikasvatuksessa valo on yleensä taimien kehitystä eniten rajoittava tekijä ja asunnon aurinkoisin ikkuna on taimikasvatukseen paras. Taimikasvatuspaikan olisi hyvä olla myös vähän huoneenlämpöä viileämpi, (15-)18-20 asteen lämpötila sopisi useimmille taimille. Jos viileämpää paikkaa ei ole tarjolla, niin olisi hyvä ainakin varmistaa, että ikkunalaudalla ei ole ikkunan alla olevan patterin takia suorastaan lämpimämpää kuin muualla asunnossa. Koulinnan jälkeen taimet voi siirtää kasvi- tai kasvatushuoneeseen ulos, jos tarjolla on sopiva valoisa, kohtalaisen lämmin, ja ehdottomasti pakkaseton tila. Tällaisessa kasvatustilassa taimista tulee tiiviimpiä ja näyttävämpiä kuin melkeinpä aina liian lämpimällä ja pimeällä ikkunalaudalla. Lämpiminä keväinä lämmittämättömässäkin kasvihuoneessa tai hallaharsosta tehdyssä tunnelissa lämpimällä parvekkeelle voi kevään loppupuolella onnistua kasvattelemaan taimia.

Kun taimet lähtevät koulinnan jälkeen uudelleen kunnolla kasvuun, niille voi ruveta antamaan varovaisesti puutarhaan tai huonekasveille tarkoitettua kastelulannoitetta. Vaihtoehtoisesti taimiruukun pohjalle voi haudata pari kanankakkaraetta. Lannoitus on kuitenkin aika tarkkaa puuhaa, sillä taimet tarvitsevat tasaisesti ravinteita, mutta etenkin pienissä ruukuissa taimet kärsivät helposti liiallisesta lannoituksesta. Jos taimet ovat hyvin tumman vihreitä ja näyttävät lakastuvan helposti riittävästä kastelusta huolimatta, se on usein merkki siitä että lannoitus on liiallista ja tilanne on lakastumisoireiden ilmetessä jo aika vakava. Itse olen lannoittanut kasveja lähinnä mutu-periaatteella, mutta annostus saa tyypillisesti olla luokkaa puolet tai vähemmänkin siitä, mitä lannoitepurkin kyljessä sanotaan. Käytettävän lannoitteen merkki ja koostumus harvemmin ehtii muodostua tärkeäksi, koska taimikasvatusaika on kuitenkin melko lyhyt. Periaatteessa jokseenkin kaikki huonekasveille ja puutarhakasveille tarkoitetut yleislannoitteet käyvät, sopiva annostus on oleellisempi asia kuin se, onko NPK-suhde juuri kohdallaan. Kanankakkarae on erinomaisen tasapainoinen lannoite taimille, jos sen hajua vaan sisätiloissa nokassaan vähänkään sietää. Köynnökset tarvitsevat tukikeppejä ja monia taimia pitää latvoa.

Koulinnan lisäksi toinen kriittinen, usein tappioita aiheuttava vaihe taimikasvatuksessa on taimien totuttaminen ulkoilmaan eli karaiseminen. Ulkoilman viileys on niille outoa, mutta erityisesti ilman liike sekä meillä keväälllä tyypillisesti matala suhteellinen ilmankosteus on taimille ongelmallista. Lisäksi heikossa valossa kasvaneet taimet voivat äkillisesti voimakkaaseen auringonpaisteeseen joutuessaan saada kloroosioireita ja lehdet voivat pahimmassa tapauksessa "palaa" kokonaan valkoisiksi ja kuolla. Eräät ohutlehtiset ja lehdistöltään hyvin hienoliuskaiset kasvit ovat erityisen arkoja tässä vaiheessa ja ei ole tavatonta, että kaikki lehdet kuivuvat ja koko kasvikin kuolee, jos se siirretään ulos ilman minkäänlaista varoitusta. Siksi karaiseminen on tärkeä vaihe ja taimikasvatusprojekti on onnellisesti päätöksessä vasta, kun taimet on onnistuneesti karaistu ja istutettu ulos.

Ulkoilmaan totuttelu kannattaa aloittaa viemällä taimet ulos varjoisaan paikkaan lämpiminä, tyyninä päivinä ja tuomalla ne yöksi sisälle. Alkuvaiheessa ilmankosteutta taimien ympärillä on hyvä pitää korkeampana peittämällä ne osittain muovilla tai hallaharsolla. Hallaharso on erityisen kätevää, koska se myös varjostaa taimia, jolloin lehdet eivät "pala" eli vaalene kloroottisiksi yhtä helposti kuin suojaamattomana tai kirkkaan muovin alla. Ulkoilemaan vietyjä taimia on syytä seurata ja jos ne alkavat osoittamaan lakastumisen oireita, niitä kannattaa sumutella ja suojata paremmin tuulelta ja haihdunnalta, tai viileällä säällä tuoda takaisin sisälle.

Ulkoilmaan totuttelua voi aloittaa pari-kolme viikkoa ennen suunniteltua ulosistutusaikaa, usein viimeistään äitienpäivän aikaan. Ensimmäisten karaisupäivien osuminen omaan vapaapäivään helpottaa taimien seuraamista, sillä tässä vaiheessa taimien jättäminen useammaksi tunniksi ilman seurantaa voi tuottaa pahaa jälkeä etenkin, jos ei käytä hallaharsoa tai muuta suojaa aurinkoa ja kuivaa ulkoilmaa liennyttämään. Eräitä lämpöä rakastavia ja ohutlehtisiä kasveja, kuten Ipomoea-lajikkeita "Red Feather" ja "White Feather" tai kuuelämänlankaa ei kannata edes yrittää ulkoiluttaa, ellei ulkona ole lähemmäs parikymmentä astetta lämmintä, ja hallaharso on aika ehdoton vaatimus. Toisaalta suhteellisen paksulehtiset tai karvaiset kasvit, kuten mustasilmäsusanna ja koristetupakat, selviävät ulkoilusta usein hienosti ilman suurempaa paimentamista. Varsinainen ulos istuttaminen ajoitetaan perinteisesti niin, että hallasta ei enää ole vaaraa. Suojaiselle parvekkeelle, tai mikäli taimet voi ulkonakin suojata hallan sattuessa, tavallisimmat kesäkukat voi lämpimänä keväänä istuttaa Etelä- ja Keski-Suomessa toukokuun loppupuolella.


Pieni Perusteellinen Latvontaopas

Latvominen on monien kesäkukkien taimikasvatuksessa oleellinen juttu, mutta se herättää aika paljon epävarmuutta: milloin ja miten pitäisi latvoa? Mikä pointti koko katkomishommassa oikein on? Tässä jonkinlainen yleisohje, joka pätee esim. tämän sivuston köynnöskasveista suurimmalle osalle. Ohjeen anto vaatii muutaman käsitteen, sirkkalehtien, kasvulehtien, nivelen ja hankasilmun sekä kasvupisteen, ymmärtämistä. Jos käsitteet ovat tuttuja, voi seuraavan kappaleen ohittaa.

Sirkkalehti tai sirkkalehdet ovat kasviin kehittyvät ensimmäiset lehdet, joiden aihio on valmiina jo siemenen sisällä alkiossa. Useilla kasveilla, kuten elämänlangoilla, sirkkalehtipari on havaittavissa heti siemenen itäessä. Niiden välissä verson kärjessä on pikkutaimen kasvupiste. Jos sille sattuu tapaturma, ei taimi voi kehittyä eteenpäin, vaan kasvupisteen säilyminen on elintärkeää sirkkataimelle. Kun kasvupiste lähtee kasvamaan eteenpäin, kehittyy siitä uutta vartta ja varteen kasvulehtiä. Varressa lehtien välistä kaljua osaa kutsutaan nivelväliksi ja kohtaa jossa lehdet sijaitsevat kutsutaan niveleksi. Kun kasvi kasvaa, sen kärkikasvupiste on verson latvassa, mutta sen lisäksi jokaisen kasvulehden hankaan jää ns. hankasilmu, jossa on myös lepotilassa oleva kasvupiste. Haarat kehittyvät näistä hankasilmuista, ja ne ovat siis latvontaa ajatellen oleellisia. Latvonnalla tarkoitetaan kärkikasvupisteen poistoa tilanteessa, jolloin kasvissa on myös useita hankasilmuja. Tällöin kärkikasvupisteen poisto johtaa siihen, että kasvulehtien lehtihangoissa nukkuvat hankasilmut lähtevät kasvattamaan uusia varren haaroja. Miksi näin tapahtuu? Siitä kiinnostuneelle löytyy pari sanaa esimerkiksi suomenkielisestä Wikipediasta kohdasta apikaalidominanssi.


Latvonta on toimenpide, jolla kasvi saadaan haarautumaan ja yleensä myös sen pituuskasvua samalla hillitään. Huonossa valossa kasvatetuille taimille eli käytännössä kaikille ikkunalaudalla kasvatetuille kesäkukan taimille toimenpide on tärkeä, koska ne pyrkivät lämpimässä ja huonossa valossa venymään pituutta eli nivelvälit kehittyvät pitkiksi, eivätkä ne juuri haaro. Latvonnan voi tehdä heti, kun taimessa on riittävä määrä niveliä. Latvottaessa katkaistaan kasvin varsi juuri nivelen yläpuolelta niin, että varteen jää ainakin kaksi kasvulehdellistä niveltä sirkkalehtien lisäksi. Myöhemmin jokaisen uuden varren haaran voi latvoa samalla tavalla, kunhan pitää mielessä, että haaroja voi syntyä vain nivelistä ja niitä pitää siksi jättää latvomiskohdan alle.

Pari lisäpointtia: sirkkalehtien hangoista ei kaikilla kasveilla synny haaroja, joten latvottaessa täytyy aina jättää kasviin useampia kasvulehdellisiä niveliä, jotta ainakin muutama hankasilmu lähtisi kehittymään. Ruusukemaisesti kasvavia kasveja, kuten koristetupakoita, ei pääsääntöisesti latvota. Näillä kasveilla nivelvälit ovat lyhyet, kasvu tiivistä ja latvomisen tarve ei yleensä juolahda taimikasvattajan mieleenkään. Ruusukemaisten kasvien rakenne on saman tapainen kuin voikukan tai ratamon: kaikki lehdet näyttävät ensimmäisellä vilkaisulla tulevan aivan samasta kohdasta maan rajasta. Venyminen ei siis ole niiden kohdalla ongelma.

Jotkut kasvit reagoivat päivänpituuteen siten, että lyhyen tai pitkän päivän oloissa lähes kaikki hankasilmut kehittyvät kukkiviksi lyhytversoiksi; tällaisten latvominen on hankalaa, koska lopputuloksena voi olla, että kasviin jää tuskin yhtään vegetatiivista eli kukkien sijasta versoa kasvattavaa kasvupistettä. Jos siis huomaa, että lähes kaikki hankasilmut kehittyvät kukkaversoiksi, ei latvominen ole enää järkevää. Parillisen lehtiasennon kasveilla voi latvonnan tehdä jättämällä vain yhden kasvulehdellisen nivelen, koska yhdessäkin nivelessä on kaksi hankasilmua, mutta mikäli hommasta ei ole kovin paljon kokemusta on hyvä pelata varman päälle ja jättää kasviin enemmän niveliä.
Köynnöskasveilla latvonnan vaihtoehtona voi olla taimen latvan kääntäminen alaspäin. Esimerkiksi varreltaan taipuisilla päivänsinillä verson latvan voi kääntää ikkunalaudalta roikkumaan kohti lattiaa. Tämä yleensä aiheuttaa sen, että varrella ylimmäs jäävästä hankasilmusta kehittyy uusi verso. Monilla köynnöksillä kääntelemällä ja taivuttelemalla uusia versoja alaspäin voi saada useamman haaran aikaiseksi. Jos viikon sisällä ei näy uusien haarojen kehittymistä tätä niksiä käyttäen, niin saattaa olla syytä kuitenkin turvautua latvontaan. Alaspäintaivutus on konsti, joka on tuntunut toimivan ainakin erinäisillä Ipomoea-suvun köynnöksillä, mustasilmäsusannalla ja hyasinttipavulla. Mustasilmäsusannan notkea, lankamainen latva tosin kääntyy nopeasti kasvamaan takaisin ylöspäin ja sen latvaa voi joutua kääntelemään lattiaa kohti moneen kertaan.