Yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä lähtien olen asunut erinäisissä asunnoissa joista monissa oli kasvuoloiltaan vaihtelevia parvekkeita. Jos parveke oli, tavallisesti tuli yritettyä jonkinlaista parvekekukkien kasvatusta. Pääasiassa olen ollut kiinnostunut köynnöksistä.



Alla juttua, kokemuksia ja mielipiteitä joistakin yksivuotisista, parvekekasvatukseen enemmän tai vähemmän sopivista lajeista ja lajikkeista joita olen kokeillut. Kokemukset perustuvat kasvien kasvattamiseen siemenestä asunnon ikkunalaudalla, joten kylvökset kärsivät usein liian korkeasta lämpötilasta ja vähästä valosta. Näistä syistä olen yleensä yrittänyt välttää kylvämistä ennen helmikuun puoliväliä ja silloinkin yleensä taimien lisävalotus on tarpeen.

Yleisohjeita taimikasvatukseen kotikonstein

Pieni mutta perusteellinen johdatus taimien latvontaan kuvan keralla

• Aitoelämänlanka, Ipomoea purpurea
  
  
• Apinankukat, Mimulus spp.
  
  
• Hyasinttipapu, Lablab purpureus
  
  
• Ipomoea, tuntematon laji, Cardinal climber ("I. x sloteri", "I. coccinea")
  
  
• Iso- ja pensasköynnöskrassi, Tropaeolum majus
  
  
• Keijunmekko, Rhodochiton atrosanguineum
  
  
• Keisarinelämänlanka, Ipomoea nil
  
  
• Kellokönnös, Cobaea scandens
  
  
• Kitavaula, Asarina antirrhinifolia
  
  
• Koruköynnös, Eccremocarpus scaber
  
  
• Kuuelämänlanka, Ipomoea alba
  
  
• Liuskamiinanköynnös, Ipomoea lobata (ent.Quamoclit lobata)
  
  
• Mustasilmäsusanna, Thunbergia alata
  
  
• Narsissitupakka, Nicotiana sylvestris
  
  
• Purppuravaula, Asarina purpusii
  
  
• Päivänsinet, elämänlangat yms., Ipomoea spp.
  
  
• (Kirjo)päivänsini, Ipomoea tricolor
  
  
• Sinipunavaula, Asarina scandens
  
  
• Sinivaula, Asarina barclaiana
  
  
• Tarhaleukoija, Matthiola incana
  
  
• Tuoksuherne, Lathyrus odoratus
  
  

Valtaosa tavallisella avoimella tai lasitetulla parvekkeella kasvatettavista kesäkukista on syytä taimikasvattaa sisällä, koska muuten kasvukausi jää niille lyhyeksi ja ne alkavat kukkia vasta loppukesällä. Joitakin kasveja, kuten pensaskrassia, voi kyllä kylvää myös suoraan parvekkeelle ruukkuihin hallojen mentyä ohi. Kylvö suoraan puutarhaan ilman esikasvatusta on tavallisempaa kuin parvekeruukkuihin kylvö, mutta myös ulkopuutarhan lajeista monet hyötyvät kukintaa aikaistavasta esikasvatuksesta.

Kokeilemani vaulat (Asarina) ovat köynnöstäviä, suhteellisen pieniä (50-150 cm) kasveja ja ne voi jakaa kahteen ryhmään taimikasvattamisen helppouden perusteella. Kitavaula ja sinipunavaula ovat helppoja taimikasvatettavia ja kukkivat ajoissa, jos ne kylvetään helmikuussa. Itäminen voi kestää jopa kahdeksan viikkoa ja on aika epätasaista, mutta ensimmäiset taimet itävät yleensä noin kolmessa viikossa. Sinivaula ja purppuravaula itävät yhtä hitaasti ja taimivaihe kestää vielä pidempään, joten kukinta on yleensä hyvin myöhäinen eikä mielestäni vaivan arvoinen.

Ainakin sinivaulaa voi kuitenkin talvettaa sisällä viileässä ja valoisassa pistokkaasta (puolipuutuneet juurtuvat parhaiten, puutuneet jotenkuten ja puutumattomat eivät oikein mitenkään) ja näin kukinnan saa aikaistumaan. Kahden jälkimmäisen lajin siementaimet ovat hyvin hauraita ja katkeavat helposti, joten niitä on käsiteltävä varoen. Kaikki tässä mainitut vaulat tekevät itävää siementä ja kylvö siitä onnistuu, vaikka itävyys on heikohko (10-20 %). Useimpina vuosina kerätty siemen täytyy jälkikypsyttää sisällä, ja kylvöä varten siemenen pitää olla puhdasta. Vaulat ovat arkoja taimipoltteelle ja kuivuneiden lehtien, siemenkotien ym. epäpuhtauksien päätyminen kylvökseen pahentaa ongelmaa. Parvekkeella vaulat viihtyvät auringossa tai puolivarjossa, paahteessa ne eivät tunnu viihtyvän. Ainakin kitavaulaan tulee toisinaan punkkeja, mutta yleensä ne eivät siinä mahdottoman hyvin viihdy.

Parimetriseksi kasvava kelloköynnös (Cobaea scandens) tulee kukintavaiheeseen myös varsin myöhään kasvukaudella ja on aikaisen kylvöajankohdan takia aika hankala taimikasvattaa itse. Omat kasvini ovat yleensä kukkineet vasta syyskuussa tai hyvällä onnella elokuun loppupuolella. Muuten kelloköynnös on helppo hoidokki ja sillä on kaunis ja peittävä lehdistö. Taimia on toisinaan myytävänä ja näistä onkin helpompi saada ajoissa kukkiva kasvi kuin itse kylvämällä.

Hyasinttipapu (Lablab purpureus, ent. Dolichos lablab) on yksi henkilökohtaisia suosikkejani ja olen kasvattanut sitä itse kerätystä siemenestä jo vuosia. Hyasinttipapu on suhteellisen nopeakasvuinen ja kukkii ajoissa kun sen kylvää huhtikuun alkupuolella. Lehdistö on tumma ja punertavaan vivahtava, samoin varret ja herneenpalon näköiset siemenkodat. Kasvi kiipeää näppärästi omin avuin lankoja tai säleikköjä pitkin helposti ainakin kahteen metriin. Runsas kukinta vaatii aurinkoisen paikan. Kirvat eivät juuri vaivaa hyasinttipapua, mutta punkkeja saattaa kyllä olla riesaksi asti.

Hyasinttipavun lehdistö ei ole järin peittävä, mutta sitä voi kasvattaa yhdessä jonkin peittävämmän lajin kanssa; esimerkiksi kelloköynnös on myös lehdistön värin suhteen sopiva kumppani. Kasvi tuottaa itävää, hauskalla valkoisella reunaulokkeella varustettua mustaa papumaista siementä. Siemenet voi kylvää suoraan esim. 10 cm ruukkuihin noin sentin syvyyteen, itäminen kestää noin viikon. Taimet ovat pavun taimen kokoisia ja näköisiä ja kasvavat varsin nopeasti, joten taimikasvatus vaatii jonkin verran tilaa ja mielellään erityisen hyvää valoa, sillä taimilla on taipumusta venyä. Taimia kannattaa latvoa, latvomatta ne kasvavat yleensä haarattomiksi.

Takavuosina tuli kasvateltua toisinaan myös koruköynnöstä. Se on ihan mukava, pariin-kolmeen metriin venyvä, myös lehdistöltään nätti köynnös, josta on yleensä saatavilla puna- ja oranssikukkaisen lajikkeen tai muodon seosta. Koruköynnös vaatii aika aikaisen kylvön (tyypillisesti kannattaa kylvää helmikuun puolivälissä tai viimeistään helmikuun lopulla) ja se kukkii silti melko myöhään, lähinnä heinäkuun loppupuolelta eteenpäin. Pari-kolmesenttiset kukat ovat kymmenen tai parinkymmenenkin sentin mittaisena yksipuoleisina terttuina lehtihangoissa. Kukinta on parhaimmillaan varsin värikäs ja näyttävä.

Koruköynnöksen siemenet ovat pieniä ja itävät noin puolessatoista viikossa. Taimet ovat aika reippaita ja taimikasvatus on melko helppoa, ikävä puoli on lähinnä taimikasvatusvaiheen pitkä kesto. Taimia kannattaa latvoa jonkin verran. Koruköynnös kiipeää kärhien avulla ja tarttuu aika näppärästi esimerkiksi karheapintaiseen tiiliseinään. Kehittyvät siemenkodat ovat isoja ja vievät paljon kasvin voimia, joten siemenkodan alut kannattaa poimia pois. Hieman yllättäen koruköynnös selvisi roudattomasta talvesta 2010-2011 ulkona: olin kipannut parvekeruukkujen sisällöt kukkatarhan päälle syksyllä, ja keväällä kaksi tomeraa koruköynnöksen tainta puski kasvuun edellisen kesän juurakoista. Oli siinä tarhurilla ihmettelemistä, mutta lopulta valkeni, että mikä uusi rikkaruoho täällä kasvaa..

Olen kokeillut aika monia elämänlangan ja päivänsinen sukuisia lajeja ja lajikkeita (Ipomoea, Quamoclit). Tämän köynnöskasviporukan nimistö ja taksonomia on kovin sekaista enkä ole onnistunut varmistamaan kaikille oikeaa nimeä, alla käsittelen kasveja lähinnä nimellä jolla olen ne ostanut. Kaikki tuntemani tämän ryhmän lajit ovat olleet helppoja kasvattaa siemenestä. Kylvöajaksi sopii useimmille maaliskuun alkupuoli tai puoliväli ja siemenet voi painella sormenpäällä kylvömultaan noin sentin syvyyteen ja peittää kevyesti. Siemenet ovat aika suuria ja taimet pontevia alusta saakka. Siemenet yleensä itävät aika nopeasti (viikossa tai parissa) ja hyvällä itämisprosentilla, etenkin jos niitä liottaa huoneenlämpöisessä vedessä n. 12-24 t ennen kylvöä. Kun taimessa on 3-4 kasvulehteä, ne kannattaa latvoa, mutta vain aivan verson kärjestä jotta kasville jää lehtiä ja lehtihankoja joista kasvattaa uusia haaroja. Taimikasvatuksen suurin riesa on se, että taimia pitäisi tukea ja köyntelevinä ne tarttuvat toisiinsa, itseensä ja melkein mihin tahansa ulottuvilla olevaan. Ikkunalaudan taimipehkon selvittely voi vaatia hämmästyttävän paljon hermoja siinä vaiheessa kun taimet pitäisi vielä ulos, etenkin jos tuenta ja latvonta ovat päässeet vähän unohtumaan. Ulkona kuuelämänlanka näyttäisi suosivan vähän varjoisempaa paikkaa kuin muut kokeilemani lajit, jotka viihtyvät hyvinkin aurinkoisessa paikassa kunhan vain vettä on tarjolla riittävästi. Lehdistö saattaa olla näinkin peittävä, joten arvata saattaa että vedenkulutus voi olla hurja. Kuivuneet kukat kannattaa poistaa kaikista näistä lajeista ellei ole tarkoitus kerätä siementä.

Ipomoea alba ( "kuuköynnös", kuuelämänlanka) kukkii yöllä tai myöhään illalla valtavan kokoisin valkoisin kukin. Lehdistö on aika mehevä, peittävä, vaalean vihreä ja hyvin arka kirvoille, ja se kelpaa myös punkeille. En ole ikänä onnistunut keräämään itävää siementä tästä lajista, lieneekö syynä liian myöhäinen kukinta. Kun suurikokoiset valkoiset siemenet itävät, sirkkalehdet purkautuvat esille siemenkuoresta hyvin vaivalloisesti ja ovat hyvin alttiita homeelle siihen asti että siemenkuori irtoaa. Tämän vaiheen nopeuttamiseksi kylvöastia kannattaa laittaa tiukasti peitettynä voimakkaaseen valoon, jolloin taimet kehittyvät vauhdilla ja siemenkuori pysyy kosteassa ilmassa pehmeänä joten se putoaa helposti pois. Sirkkalehdet ovat tosi suuret ja taimet lähtevätkin kehittymään nopeasti jos sirkkalehdet ovat terveet. Kylvön voisikin tehdä suoraan ruukkuihin noin sentin syvyyteen ellei vaarana olisi hävikki sirkkalehtien homehtumisen takia. Kuuelämänlangan, kuten useimpien muidenkin elämänlankojen ja päivänsinien kylvöajaksi tuntuisi sopivan maaliskuun puoliväli, vaikkakin kukinta alkaa kuuelämänlangalla melko myöhään. Epäilisin että kuuelämänlanka vaatii kukkiakseen lämpimämpiä oloja kuin mitä meillä on yleensä tarjolla, sillä se menestyi huomattavasti paremmin lasitetulla parvekkeella kuin lasittamattomalla.

Ipomoea purpurea eli aitoelämänlanka kattaa suuren joukon tavallisimpia ja helpoimmin kasvatettavia näyttäviä lajikkeita. Mielestäni paras on 'Star of Yelta', joka on tosin aika matala (vain reilu metri) mutta jonka kukinta on uskomattoman runsas ja kasvatus tosi helppoa. Tämän lajikkeen siemenet ovat ainakin vielä muita kalliimpia enkä ainakaan itse ole saanut kerättyä siitä itävää siementä, mutta siitä huolimatta sitä kannattaa kokeilla. Muita lajikkeita joista olen pitänyt ovat mm. 'Kniola's Black Knight' ja 'Scarlett O'Hara'. Punaiset ja vaaleanpunaiset lajikkeet, esimerkiksi 'Split Personality' eivät mielestäni olleet yhtä kauniita, vaikka toki yhtä helppoja kasvattaa. Kylvöajaksi tuntuisi sopivan maaliskuun loppupuoli ja siementen liottamisesta ennen istutusta on etua.

Ipomoea nil (toisintonimi I. imperialis) eli keisarinelämänlanka: olen kokeillut lajiketta 'Chocolate' ja paria muuta. Yhtä helppo kasvattaa kuin muutkin elämänlangat, mutta kukkii ehkä hieman myöhemmin. Arka kirvoille mutta en ole havainnut tällä lajilla punkkiongelmia. Yleisesti ottaen ihan kokeilemisen arvoinen.

Cardinal climber on Ipomoea- laji jolle itse en ainakaan tiedä suomenkielistä tai oikeaa tieteellistä nimeä. Se on pieni- ja punakukkainen ja lehdistö on tumma ja hauskan sormijakoinen. Kasvi on aivan yhtä helppo kasvattaa kuin muutkin Ipomoeat, taimikasvatuksen voi tehdä samoin kuin elämänlangallakin eli liotus ennen kylvöä noin puolen sentin syvyyteen, itäminen kestää viikon tai korkeintaan pari. Olen kasvattanut tätä itse kerätystä siemenstä ehkä viitisen vuotta ja siementen itävyys on hyvä (noin 90 %) ja säilyy pitkään. Kukat eivät näytä seuraavan aukiolossaan aurinkoa taikka kellonaikoja kuten elämänlangat, vaikka kukat ovatkin auki melko lyhyen ajan. Kasviin voivat iskeä sekä punkit että kirvat ja etenkin punkit voivat tehdä pahaa jälkeä. Lehdistö on useista muista elämänlangoista poiketen aika harva eikä tarjoa kovin hyvää peittävyyttä, mutta todennäköisesti tästä syystä laji viihtyy mainiosti paahteisessakin paikassa (mikäli säästyy punkeilta) eikä vaadi yhtä paljon vettä kuin muut elämänlangat vaatisivat sellaisessa paikassa. Itse olen ostanut siemenet nimellä Ipomoea x sloteri, mutta olen nähnyt niitä maailmalla myynnissä myös nimillä I. x multifida, Quamoclit coccinea ja I.coccinea. Viimeistä noista en ainakaan usko koska se näytti jostain kasvitieteellisestä puutarhasta ostetusta siemenestä kasvatettuna ihan erilaiselta. Tämän "kardinaaliköynnöksen" siemeniä en ole nähnyt myynnissä täällä kotomaassa, paitsi että Exotic Gardenilla nimellä I. x multifida myynnissä oleva kasvi saattaa olla tämä sama.

Päivänsini (Ipomoea tricolor) 'Heavenly Blue' oli ensimmäinen Ipomoea jota kasvatin, ja sen kasvatus oli todellakin helppoa ja palkitsevaa. Jälleen kerran, kylvö ja taimikasvatus tapahtuu aivan samoin kuin muillakin tämän porukan lajeilla. Nimellä Ipomoea arborescens campanilla ostamani kasvi lienee myös päivänsini. Se kukkii todella ahkerasti ja kasvaa helposti kolmimetriseksi, mutta tuntuu vedenkulutuksessaan hakkaavan jopa aitoelämänlangat, jotka nekään eivät siinä juuri säästele.

Liuskamiinanköynnös (Ipomoea lobata) on luettu välillä Ipomoea-sukuun, välillä omaan sukuunsa Quamoclit. Se onkin taimikasvatukseltaan hyvin samanlainen kuin elämänlangat. Kukat ovat kuitenkin ihan erilaiset, kuten kuvasta vieressä näkyy. Lisäksi vaikka tätä latvoisi, niin se haaroo hyvin heikosti. Tuntuu että jokaisesta lehtihangasta tulee vain lyhyt kukkaverso ja uutta ylöspäin kasvavaa, vegetatiivista haaraa on vaikea saada kehittymään. Ratkaisu tähän on istuttaa paljon taimia aika tiheään, kun jokaisesta taimesta saa kehittymaan vain yhden tai ehkä pari versoa. Kasvin alaosa tahtoo myös lakata kukkimasta, kun uusia haaroja kasvin alaosaan syntyy heikosti, ja punkit voivat vaivata aika pahastikin. Kasvatukseltaan pari-kolmemetriseksi kasvava liuskamiinanköynnös on elämänlankojen kaltainen.

Tuoksuherneestä on olemassa valtava määrä lajikkeita, nykyään myös matalia, mutta itse olen kasvattanut vain korkeita köynteleviä lajikkeita. Parvekekasvatusta varten taimet kannattaa esikasvattaa ja kylvää huhtikuun lopulla, siemenet voi liottaa ennen kylvöä ja itäminen kestää huoneenlämmössä suunnilleen viikon. Tuoksuherneen lehdistö ei ole oikeastaan lainkaan peittävä, joten sitä kannattaa yhdistää peittävämpien köynnöskasvien kanssa, ja sitä pitää latvoa aika paljon jotta se haaroisi. Haarominen on aika heikkoa vaikka mitä tekisi, eikä tuoksuherne ole parvekkeelle niitä kaikkein sopivimpia kasveja. Taimia kannattaa istuttaa tiheään, jotta niistä saa jonkinlaista peittävyyttä. Tuoksuherneen kasvatus sinänsä on kuitenkin suht helppoa ja kukat kauniita, joskin lajikkeissa todellakin on valinnanvaraa. Muistan kokeilleeni ainakin lajiketta Matucana ja muutamaa punasävyistä lajiketta.


Apinankukista (Mimulus) olen vuosien saatossa kokeillut muutamia lajeja ja lajikkeita. Useimpien apinankukkien siementä ei peitetä, vaan niiden on saatava valoa itääkseen, mutta kuivumaan siemenet eivät saa päästä. Kylvöstä koulintavaiheeseen päästään monilla tavallisemmilla apinankukilla parissa viikossa tai noin kuukaudessa. Taimikasvatus monilla uusilla hybridilajikkeilla on aika hidasta ja hankalaa, kastelun kanssa on oltava todella tarkkana ja latvomista pitää harrastaa ahkerasti. Taimet ovat varsin arkoja liialliselle lannoitukselle. Lisäksi pikku hienohelmat yrittävät kukkia peukalon korkuisina, joten nuppuja täytyy alkuvaiheessa poistaa, että taimista saa ajoissa kohtuullisen kokoisia. Kun tästä vaiheesta päästään, niin kasvit ovat pääasiassa helppoja ja näyttäviä, toki kastelun kanssa saa olla tarkkana edelleen, koska vedenkulutus on runsas ja kuivumista kasvit eivät oikein siedä, mutta eivät myöskään jatkuvaa vedessä lillumista. Asiallisella latvomisella apinankukista saa nättejä, korkeudeltaan 15-40 cm lehteviä, vaaleanvihreitä ja runsaskukkaisia kasveja ruukkuun tai amppeliin.

Apinankukkien suvussa on taimikasvatuksen vaikeusasteelta vaihtelevaa porukkaa, kohtuuhelppja ja myös erityisen hankalasti kasvatettavia lajeja ja risteymiä, mutta niitä olen yrittänyt välttää. Kuvassa vasemmalla yllä hybridilajike Monkey Magic, jonka punavalkoiset ja runsaat kukat ovat kyllä "keskivaikean" taimikasvatuksen vaivan arvoiset. Oikealla kuvassa täpläapinankukka (M. guttatus). Täplä- ja kelta-apinankukka ovat Suomen oloissa ehkä suvun helpoimpia kasvatettavia, eivät nirsoile turhia kastelun suhteen ja saattavat myös talvehtia ja levitä siemenestä ulkona. Lumipeite taikka muu suoja edesauttaa ulkona talvehtimista, taimet voi talvettaa myös sisällä viileässä valoisassa paikassa, tai kellarissa.

Kesä- taikka tarhaleukoija (Matthiola incana) on suoraan avomaalle kylvettävistä yksivuotisista ehdoton suosikkini. Nopeakasvuiset osittain kerrannaiskukkaiset lajikkeet kuten 'Ten Week Stocks' ja 'Hot Cakes' voi kylvää suoraan ulos toukokuun lopulla ja ne ehtivät kukkimaan noin elokuun puolivälistä eteenpäin aina kovempien hallojen tuloon saakka. Joitakin muita kesäleukoijan lajikkeita olen yrittänyt kasvattaa parvekkeella ruukussa mutta kukinta on jäänyt aika myöhäiseksi.

Leukoijat ovat ristikukkaisia, ja niitä vaivaavat monien muiden heimon kasvien tavoin lukuisat tuholaiset. Etenkin lehtien järsintävioitusta tekeviä öttiäisiä tuntuu riittävän. Kirppoja näkyy leukoijoissa lähes aina jonkin verran, mutta kesällä 2006 kirpat lähes tuhosivat leukojatarhani. Heinäkuussa jostakin vain pölähti paikalle parvi tuhansia kirppoja ja ne söivät välittömästi köynnöskrassit täydellisesti maan tasalle, leukoijat välttivät niukasti saman kohtalon. Leukoijoissa on voimakas, hyvä tuoksu, mutta kaikki lajikkeet eivät tuoksu yhtä voimakkaasti. Itse kylvän joskus tarhaleukoijan sekaan sarvileukoijaa (Matthiola longipetala subsp. bicornis), joka on vähemmän näyttävä, mutta voimakkaamman tuoksuinen.

Nicotiana sylvestris eli narsissitupakka on näyttävä ja suuri kasvi, ja myös helppo kasvattaa itse siemenestä. Pienten siementen itävyys on hyvä ja niitä voi kerätä omista kasveista. Jo yhdessä sormenpään kokoisessa siemenkodassa on siemeniä useamman vuoden tarpeiksi. Narsissitupakan voi kylvää maaliskuun puolivälissä, siemeniä ei peitetä ja itäminen valoisassa paikassa kestää pari-kolme viikkoa. Ensin kehittyy ruusuke suuria, karvaisia lehtiä, ja joskus heinäkuun alussa niiden keskeltä alkaa kohota puolitoistametriseksi venyvä kukkavarsi. Kukat ovat valkoisia ja riippuvia ja tuoksuvat yöllä. Sitä ei kuitenkaan välttämättä huomaa, sillä koko kasvissa on voimakas tuoksu erityisesti kosketeltaessa. Koko kasvi on myös hyvin tahmea, minkä huomaa erityisesti kuihtuneita kukkia poistaessa. Poistaminen on ehdottoman tärkeää jotta kukinta jatkuisi, muutaman siemenkodan voi jättää kyllä kehittymään.

En ole havainnut että mitkään tuholaiset paitsi satunnaiset pistiäistoukat olisivat kiinnostuneita narsissitupakasta. Esimerkiksi lentäville kirvoille tahmea tupakka toimii kärpäspaperina. Muut kasvitkaan eivät tunnu siitä pitävän, sillä ainakaan mustasilmäsusanna, köynnöskrassi ja elämänlanka eivät viihdy samassa astiassa. Kasvinosat jotka tulevat suoranaiseen kosketukseen tupakan lehtien tai varren kanssa voivat lakata kokonaan kasvamasta. Konsulintupakka (N. langsdorffii) on taimikasvatuksen osalta hyvin samanlainen kuin narsissitupakka, usein se tosin itää selvästi nopeammin, jopa viikossa. Sen kukat ovat vihertävän keltaiset ja narsissitupakkaa pienemmät. Konsulintupakka on vähemmän tahmainen ja haiseva kuin narsissitupakka, mutta tätäkään eivät tuholaiset juuri häiritse.

Yksittäinen keijunmekon kukka on aika hauskan näköinen. Yläosan muodostava verholehti on kasvissa pitkään, aina nupun muodostumisesta siementen kypsymiseen, kun taas sen alla riippuva kukkatorvi on lyhytikäisempi. Yhdessä nämä muodostavat aika erikoisen värimaailman. Keijunmekon siemenet ovat pieniä ja taimet hentoja. Taimikasvatusta olen kokeillut joskus vuosia sitten melko heikolla menestyksellä, ja muutama vuosi sitten päätin kokeilla uudemman kerran.

Kuten muistelinkin, itäminen oli hidasta kestäen jopa kuukauden. Sopiva lämpötila itämiseen on viileähkö huoneenlämpö ja siemenet peitetään hyvin kevyesti, joten niitten kosteana pitäminen vaatii aika lailla tarkkuutta. Kymmenkunnasta siemenestä iti parissa viikossa vain muutama ja kuukauden odottelunkin jälkeen vain puolisen tusinaa. Kylvömullan olisi hyvä olla suht hiekkaista, jotta kylvöksen saa pidettyä helpommin tasakosteana pitkän itämisvaiheen ajan. Kun kylvää hyvin harvaan, niin taimet voi koulia kylvöastiasta sitä mukaa kun sirkkalehdet tulevat täysikokoisiksi ja odotella vielä, itäisikö muutama siemen lisää. Muistan, että joskus käytin keijunmekon kylvölaatikon mullan kuukauden tai parin odottelun jälkeen muiden taimien ruukutukseen ja jokunen keijunmekon siemen päätti itää mullan seasta vielä kesäkuun alussa, joten itämisaika on hyvin pitkä ja arvaamaton. Taimet ovat sirkkalehtivaiheessa aika hentoisia ja niitä täytyy käsitellä varovasti, parasta voi olla koulia ne nostamalla taimi kylvölaatikosta pienen multapaakun kanssa esimerkiksi haarukalla.

Kun koulintavaiheen yli päästiin, oli taimikasvatus helppoa ja keijunmekko näytti haarovan latvonnan seurauksena varsin mukavasti. Kylvö pitäisi tehdä melko aikaisin, esimerkiksi helmikuun lopulla, koska itäminen vie niin pitkään, mutta koulittujen taimien kasvu ei ole erityisen hidasta. Keijunmekon siemenet ovat harmillisen kalliita, mutta ilmeisesti keijunmekko tuottaa itävää siementä, joten sitä voisi kerätä omista kasveista. Omat siemenenkeruuyritykseni eivät ole ikävä kyllä onnistuneet, sillä kerätty siemen ei ole suostunut itämään. Mahdollisesti siemen ei ollut ehtinyt kypsyä, koska kukinta oli alkanut liian myöhään. Siemenkota kehittyy kukan vaaleamman "mekon" sisään, tumma torvi putoaa kukinnan jälkeen pois.

Viime vuosina köynnöskasvien lisätessä suosiotaan myös keijunmekon taimia on saanut taimimyymälöistä ja niiden ostaminen on ollut mielestäni taimikasvatusta helpompi ratkaisu. Tuholaisia keijunmekolla ei pahasti ole ollut, punkkiongelmat ovat mahdollisia ja lehdissä näkyy joskus miinaajan käytäviä. Vedenkulutus ei ole ihan kohtuuton mutta kastelemista toki riittää. Kannattaa hankkia isoja taimia, sillä auttamatta tämäkin kasvi kukkii komeimmillaan vasta juuri ennen syksyn halloja. Kasvi haaroo latvottaessa hyvin ja kiipeää lehtiruotien avulla noin metrin tai puolentoista korkeuteen, sopii esimerkiksi amppeliin tai matalahkoon säleikköön erinomaisesti. Kukkien pitää päästä riippumaan vapaasti näyttääkseen hyviltä, joten maanpeitekasviksi tästä köynnöksestä ei ole.

Mustasilmäsusanna (Thunbergia alata) on aikaisin ja runsaasti kukkiva köyntelevä kasvi, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi amppeliin muiden, pystykasvuisempien yksivuotisten kanssa. Jos sen annetaan kasvaa ylöspäin tuen varassa, se kasvaa helposti kaksimetriseksi, mitä ei helposti uskoisi koska amppelissa kasvi jää noin puolimetriseksi. Mustasilmäsusannan varret ovat lähes lankamaiset, lehdet ovat parittaiset ja lehdistö ei ole kovin peittävä, tämänkin takia kasvi on mielestäni parhaillaan sekaruukuissa. Kukkanuput syntyvät lehtihankoihin ja mustasilmäsusanna alkaa kukkia jo aika pienenä, helposti jo kesäkuussa.

Kylvöaika on tälläkin lajilla maaliskuussa. Mustat, aika isot siemenet säilyttävät itävyytensä selvästi huonommin kuin esimerkiksi krassit ja päivänsinet, joiden siemenet itävät yleensä loistavasti vielä vuosia siemenpussin päiväyksen jälkeen. Siemenet voi painella multaan noin sentin syvyyteen tai peittää kohtuullisella multakerroksella. Itämisestä koulintaan päästään parin kolmen viikon sisällä, ja taimien latvominen auttaa huomattavasti taimien haaroittumista. Olen kylvänyt mustasilmäsusannaa erinäisistä väriseossiemenistä mutta aina saanut vain tavallista oranssia, lieneekö huonoa tuuria vai mitä. Tuholaisongelmia mustasilmäsusannalla ei juuri ole, mutta punkit voivat kyllä iskeä tähänkin kasviin sopivissa oloissa. Parvekkeella mustasilmäsusannalle sopii vähintäänkin kohtuullisen aurinkoinen paikka, ja vedenkulutukseltaan se on kohtuullinen.

Köynnöskrassia ja pensaskrassia voi kylvää sekä suoraan ulos että esikasvattaa sisällä, siemenet itävät nopeasti ja esikasvatuksessa taimet voi usein koulia jo viikon päästä kylvöstä. Kyseessä on sama kasvilaji, josta on olemassa kompakteja, köyntelemisestä vähemmän kiinnostuneita lajikkeita eli pensasköynnöskrasseja, Tropaeolum majus Nanum (kansan suussa pensaskrasseja), ja helpommin pituutta kasvavia ja lehtiruodeilla hieman kiipiviä isoköynnöskrassilajikkeita T. majus (eli arkisesti köynnöskrasseja). Erottelu ei ole kovin selvärajainen, ja jotkut pensaskrassit voivat etenkin ahtaassa paikassa ja varjoisassa ryhtyä myös köyntelemään.

Krassit ovat tunnetusti helppoja kuin mikä ja sopivat loistavasti esimerkiksi yksivuotisiksi maanpeitekasviksi, kesäkukkaryhmiin tai ruukkuihin yhdessä muiden kesäkukkien kanssa. Krassit tekevät runsaasti isoja siemeniä jotka voi kerätä ja kuivata huoneenlämmössä säilytystä varten, mutta itse kerätystä siemenestä kasvatetut kasvit eivät välttämättä muistuta emokasvejaan kukan värin ja koon puolesta kovinkaan paljoa. Siemenet voi kylvää joko kylvöastiaan painelemalla ne multaan noin sentin syvyyteen, tai ne voi kylvää samalla tavalla suoraan ruukkuhin, jolloin säästytään koulimisen vaivalta. Jos siemen ei ole kovin vanhaa, itävyys on hyvä, mutta noin viiden vuoden jälkeen itävyys saattaa olla jo selvästi heikentynyt. Pensaskrassin taimia ei yleensä tarvitse latvoa, elleivät ne ala venymään liikaa. Köynnöskrassiakaan ei välttämättä tarvitse latvoa ainakaan kovin aikaisin, mutta myöhemmin latvominen kyllä edistää haaromista. Tavallisin tuholainen köynnös- ja pensaskrassilla lienee jonkinlainen miinaaja, jonka käytäviä lehdissä usein näkyy, mutta itse en ole huomannut että siitä olisi kasville suurempaa vaivaa. Kirvoja köynnöskrassissa toisinaan on jonkin verran ja vihannespunkeille krassi kelpaa siinä vaiheessa, kun kaikkea muuta on jo maisteltu, eli kun tuholaisia on jo todella runsaasti. Kirpat mitä ilmeisimmin saattavat tehdä pahaa tuhoa silloin kun niitä on runsaasti liikkeellä. Kaiken kaikkiaan krassit ovat kuitenkin suhteellisen terveitä eikä tuholaisongelmia ole ollut läheskään joka vuosi.

Köynnös- ja pensaskrassin lajikkeissa löytyy sekä köynnöstäviä että hyvinkin pienikokoisia sortteja. Köynnöstävistä erityisen kauniita ovat mielestäni olleet lajikkeet Golden Gleam ja Scarlet Gleam, joiden nimet todellakin vastaavat kukkien väritystä. Nykyään on tarjolla useita uudehkoja hyvin matalakasvuisia punaisia ja vaalean keltaisia lajikkeita, joihin olen ollut vähän pettynyt. Tummanpunaiset lajikkeet Mahogany Jewel ja Empress of India sekä vaalean kermankeltainen, melkein valkoinen Milkmaid olivat muuten elinvoimaisia ja kauniita, mutta kukat jäivät varsin pahasti lehdistön alle piiloon. Joissakin vanhoissa oransseissa lajikkeissa ja monissa isommissa, köyntelevissä lajikkeissa kukat tulevat paremmin esille, ja lajiketta valitessa kukkien esiin tuloon lehdistön seasta kannattaa kiinnittää huomiota. Kukkien näkyvyys on aina parempaa silloin, kun lehdistö ei pääse kasvamaan liian reheväksi. Tätä voi yrittää vähän säädellä vähentämällä lannoitusta, ja hyvin aurinkoisessa paikassa lehtiruodit jäävät ehkä vähän lyhyemmiksi. Kukkien värit voivat olla vaaleammat tai kirkkaammat aurinkoisella paikalla. Yläkuvien lajike Salmon Baby sai tasaisemman ja punaisemman värityksen varjossa, aurinkoisessa paikassa kukan väri muuttui lähes heti kukan avautumisen jälkeen kohti persikankellertävää.

Tuholaisongelmista tavallisin lähes kaikkien kasvien parvekeviljelyssä lienee vihannespunkki, ja kirvatkin viihtyvät parvekkeella oikein hyvin. Erityisesti punkit kuitenkin nauttivat paahteisen parvekkeen kuivasta ja kuumasta ilmastosta. Punkkien invaasiota viimeistään elokuun alussa on melkein mahdotonta välttää. Sitä voi kuitenkin huomattavasti viivästyttää sillä, etteivät punkit (tai muutkaan tuholaiset) ole keväällä jo valmiiksi väijyssä parvekkeella edellisen kesän jäljiltä. Kaikki parvekkeen rakenteet kannattaa syksyllä tai viimeistään huhtikuussa pestä huolella, samoin ruukut, tukikepit, kalusteet ynnä muu parvekkeen irtaimisto.

Punkkien torjunta on aika hankalaa. Biologiset torjuntaeliöt eivät oikein pidä parvekeilmastosta, eikä parvekkeen lyhyt kasvukausikaan ole niiden käytön kannalta optimaalinen. Vihannespunkki, jota parvekkeen punkit taitavat useimmiten olla, kehrää kasvin ympärille ohutta seittiä, jonka suojassa ne elelevät ja seitin läpi on aika hankala saada mitään ruiskutettavaa torjunta-ainetta perille. Paras torjuntakeino taitaa olla pyrkiä liennyttämään parvekkeen kuivankuumaa ilmastoa suihkuttelemalla kasvien lehdistöä vedellä mahdollisimman usein. Jos veden kanssa on kärsivällisyyttä läträtä, niin punkkien määrä kyllä yleensä lähtee tällä konstilla laskuun. Jonain vuonna rei'itin puolentoista litran jaffapullon korkin isolla silmäneulalla ja täytin pullon vedellä suihkutellen pullollisen aamuin illoin korkin läpi päivänsinikasvustoon, ja kyllä punkit sillä konstilla kurissa pysyivät. Kirvat ovat sikäli helpompia torjua, että ne yleensä huomataan ajoissa ja kirvat kyllä luovuttavat yleensä viikon sisällä siitä, kun päivittäisen mäntysuoparuiskutuksen on aloittanut. Jos kirvoja ei vielä ole kovin paljoa, niin niitä voi myös litistellä ihan käsipelillä. Kirvoihin tietysti tehoavat hyvin ns. hyönteispuikot ja useimmat muutkin tavalliset kemialliset, myös aerosolimaiset tuholaistorjunta-aineet, jos sellaisia haluaa käyttää.