Ei voida olla täysin varmoja, mitä kasvia Tillandzin luettelon Crocus Autumnalis, höst saffran, tarkoittaa, sillä usein tämän kaltaiset nimet viittasivat myös esimerkiksi myrkkyliljoihin. Todennäköisimmin nimi viittaa kuitekin maustesahramiin. Maustesahrami oli tällöin Euroopassa erittäin arvostettu mauste- ja etenkin lääkekasvina, ja sen viljelyä voi uskoa yritetyn melkein missä vain.

Sahramimauste tehdään maustesahramin kuivatuista ja jauhetuista emin vartaloista ja luoteista, ja tarina kertoo, että yhden kilon tuottamiseen tarvitaan noin satatuhatta kukkaa. Ei ihme, että aito sahrami on hyvin arvokasta! Maustesahramia tuotetaan lähinnä välimeren seudulla ja Etelä-Aasiassa, mm. Iranissa ja Afganistanissa.

Näiden tuntomerkkien osuus lajien todellisten sukulaisuussuhteiden osoittamisessa ei ole kuitenkaan osoittautunut kovin vahvaksi, etenkin kukinta-aika näyttää vaihtelevan lähisukuisten lajien joukossa paljon. Monista lajeista on erilaisia värimuotoja pilvin pimein ja kukan väri on aika huono tuntomerkki.

Toisaalta monet jo Mathewin keskenään läheisiksi ryhmittelemät lajijoukot näyttävät pysyvän koossa, ja saatu uusi tieto on vielä monella tavalla epävarmaa. Plastidit periytyvät kasveilla yleensä "äidiltä" ja siksi tässä uudessa tutkimuksessa krookusten sukulaisuussuhteista paljastuu hieman toispuoleinen kuva. Lisätutkimuksia siis toivon mukaan on tulossa

Näistä Bowlesin noin sata vuotta sitten tekemistä ryhmittelyistä kevät- ja tähtisahrami ovat nykytiedonkin valossa (Petersen et al. 2008) keskenään lähisukua, samoin sini- ja kultasahrami, mutta sieberinsahrami ei ole kovin läheistä sukua armenian- ja ankaransahrameille. Syyssahrami puolestaan on hieman yllättäen melko lähellä sini- ja kultasahrameita.

Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa kasvatettiin 1960- ja 70-luvuilla reilua kahtakymmentä sahramilajia, joista kaksi kolmasosaa näytti sopivan hyvin laajempaan viljelyyn (Paivel 1974); tässä joukossa on monia syyskukkivia lajeja, mutta myös muutamia sellaisia kevätkukkijoita, joita ei liene meillä vieläkään juuri kokeiltu.

Välimeren seudun lajeista monet eivät ehkä selviäisi meikäläisistä talvilämpötiloista vaikka maan saisikin pidettyä kuivana, ja syyskukkivista sahramilajeista monet eivät todennäköisesti ehtisi kukkia avomaalla meikäläisessä ilmastossa. Ne syyskukkivat lajit, jotka kehittävät myös lehtensä jo syksyllä, tuntuvat olevan meillä erityisen vaikeita viljeltäviä. Jos lehdet eivät talven aikana täysin palellu, niin tuntuu että ne kuolevat kuitenkin johonkin, esimerkiksi sienitauteihin talvisuojiensa alla.

Useita alalajeja onkin vuosien varrella nimetty, mutta Mathew (1982) jakaa lajin vain kahteen alalajiin. Näistä etenkin metsissä ja vuoristojen alaosissa elelevä suurempikukkainen alalaji sietää krookukseksi varsin hyvin kesäkosteutta, ja se onkin onneksi kevätsahramin puutarhalajikkeiden pääasiallinen kantamuoto. Toinen alalaji on pienempikukkainen ja hankalamman puutarhakasvatin maineessa (englantilaisten lähteiden mukaan; Ruksansin (2010) mukaan tämäkin alalaji, C. vernus var. albiflorus, jonka hän katsoo omaksi lajikseen C. albiflorus, on puutarhassa helppo). Nämä alalajit näyttävätkin olevan geneettisesti hieman kauempana toisistaan kuin oli uskottu (Petersen et al. 2008).

Ruotsalais-kanadalaisessa tutkimuksessa selviteltiin kevätsahramin mukuloiden painon lisääntymistä eri kasvatuslämpötiloissa. Kevätsahramin mukuloista tuli lähes kaksi kertaa painavampia kasvatettaessa noin kymmenessä asteessa kuin noin 16 asteessa. Parempi kasvu alhaisemmassa lämpötilassa on melkoisen harvinainen ilmiö kasvimaailmassa.

Sieberinsahramin alalajit ovat keskenään selvän taksoniparin (Petersen et al. 2008) muodostavat subsp. sublimis ja subsp. atticus, joiden jälkeläisiä puutarhalajikkeet lähinnä ovat, sekä alalajit sieberi ja nivalis, jotka eivät juuri puutarhassa menesty. Tavallisesti saatavilla oleva 'Tricolor' edustaa alalajia sublimis, useimmat muut lajikkeet puolestaan atticusta. Ruksans (2010) erottaa nimialalajin C. sieberiksi ja kolme muuta alalajia C. atticus- nimen alle. Nähtäväksi jää, toimiiko tämä lajijako.

Kulta- ja sinisahramin alalajit muodostavat taksonomisesti erittäin hankalasti ryhmiteltävän joukon lähes kahdenkymmenen muun erillisen lajin asemassa olevan (Mathew 1982) taksonin kanssa; Petersenin ja kumppaneiden fylogeneettisessä analyysissä (Petersen et al. 2008) mm. kultasahramin alkuperiä asettui lähemmäs sinisahramin alkuperiä kuin toisiaan. Tämän hankalan porukan lajit ja alalajit eroavat toisistaan paitsi ulkonäöltään, jonkin verran myös kasvupaikkavaatimuksiltaan. Puhtaita lajeja ja alalajeja viljeltäessä on syytä perehtyä kunkin vaatimuksiin erikseen, mutta puutarhalajikkeet ovat onneksi vähemmän vaihtelevaa porukkaa vaatimustensa suhteen. On kuitenkin ilmeistä, että jotkut lajikkeet saa puutarhassa menestymään vähemmällä huomiolla kuin toiset.

Sini- ja kultasahramin lajikkeet tuottavat itselleni jatkuvaa päänvaivaa siksi, että en tiedä, kumman lajin alle mikäkin lajike pitäisi listata. Olen kallistumassa siihen, että em. lajien lajikkeet saavat luvan olla ihan kumpaa lajia tahansa. Ne ovat kuitenkin lähisukulaisia ja maallikolle joka tapauksessa hankalia erottaa puhtaina lajeinakin.

Tämä ei ikävä kyllä koske kaikkia kultasahramin muotoja, mutta nähtävästi varsin monia puutarhassa tavattavia kultasahrameita. Risteymillä tuntuisi olevan jonkin kokoisia piikkejä usein, mutta ei aina. Ikävä kyllä ainakin Suuri Pohjolan Kasvio (Mossberg ja Stenberg 2003, suomenkielinen laitos 2005) ilmoittaa piikkiasian Bowlesin kanssa päinvastoin, eli että piikit ovat sinisahramin tuntomerkki. Olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan Bowlesia tässä asiassa. Mathew mainitsee nämä tummat heteiden tyviliuskat sekä kultasahramin että joidenkin sinisahramin muotojen kohdalla, Ruksans puolestaan kultasahramilla. Kannattaa tosin huomata, että Mathewilla ja etenkin Ruksansilla oli — puolta vuosisataa Bowlesia myöhemmin — enemmän herbaarionäytteitä tutkittavanaan, kun taas Bowles tunsi laajasti nimenomaan puutarhassa viljeltyjä kantoja. Itse olen näitä piikkejä ihmetellyt eri lajikkeiden kukissa, mutta minulle ne eivät käy lajituntomerkkinä oikein järkeen. Samastakin mukulasta voi samana keväänä kehittyä sekä piikillisiä että lähes piikittömiä kukkia. Lajiketuntomerkkinä piikeillä kuitenkin on selvästi arvonsa.

Heteen palhojen karvaisuus tai papillaisuus makedoniansyyssahramilla on mielestäni melko pysyvä ja luupin kanssa helposti havainnoitava tuntomerkki. Papillat tarkoittavat nystyjä. Pienellä suurennoksella C.pulchelluksen palhot näyttävät lähinnä jauhoisilta, kun syyssahramilla ne ovat melko selvästi kiiltäväpintaiset. Heteet ovat joskus kermankeltaiset eli eivät oikein valkoset eivätkä keltaisetkaan. Siksi en oikein uskalla luottaa tähän värituntomerkkiin, samoin kurkun keltainen väritys on minusta hankala tuntomerkki, koska sitä tuntuu löytyvän myös muuten syyssahramin näköisiltä kasveilta. Mielestäni nuo heteiltään jauhoisen oloiset kasvit ovat aika yhtenäistä porukkaa ulkonäöltään, kun taas syyssahramin suuntaan kallistuvissa kasveissa on kovasti ulkonäkövaihtelua. Ehkä sieltä löytyy lajinsisäisen vaihtelun lisäksi tuota risteymäporukkaa.

C. flavuksen ja C. angustifoliuksen risteymä olisi Viljelykasvien nimistön mukaan C. x stellaris Haw, mutta Ruksansin mukaan tämän nimen ja auktorin alle kuuluu toinen, enemmän armeniansahramia muistuttava kasvi. C. flavusta en vielä oikein tunne, mutta mukulan ulkonäkö voisi viitata näihin vanhempiin. Mukuloiden kuvia löytyy tämän sivuston sipuli- ja mukulakuvasivuilta. Omassa puutarhassani 'Yellow Mammoth', 'Golden Yellow' ja 'Grand Yellow'- nimillä ostetut lajikkeet vaikuttavat kaikin puolin identtisiltä.

Syksyllä 2008 istutin kokeeksi kolmen eri pakkaajan kasvitieteellisten krookusten seoksia, yhteensä noin 200 mukulaa. Kuva näistä kasvitieteellisistä krookusseoksista kukassa löytyy alla. Mitä paketit sisälsivät? Ensinnäkin jokainen pakkaus sisälsi vain tähtisahramia ja sini/kultasahramia. Tähtisahramia oli paketeissa yhtä tai kahta eri lajiketta (paras arvaukseni on Barr's Purple ja/tai Ruby Giant), muita sinisen ja lilan sävyisiä lajeja ei ollut mukana. Lisäksi joka paketissa oli valkoisia, vaalean- ja kirkkaankeltaisia kulta- ja/tai sinisahramin lajikkeita. Yhden pakkaajan paketissa oli lisäksi muutama vaalean sinisävyinen kulta/sinisahrami, todennäköisesti lajiketta 'Blue Pearl'. Kultasahramien tunnistaminen lajikkeelleen oli aika toivotonta, mutta ainakin 'Cream Beauty', 'Dorothy', 'Fuscotinctus' ja 'Ard Schenk' löytyivät joukosta. Mitään selkeästi jo puutarhasta nimilapun kanssa löytyvistä sahrameista poikkeavaa ei valitettavasti näiden parinsadan "kasvitieteellisen" joukossa ollut. Ikävää oli huomata, että seoksissa ei ollut mukana armenian-, sieberin- tai ankaransahramia, ja että sinisävyiset kulta/sinisahramin lajikkeet puuttuivat seoksista lähes tyystin.

Sahramien kukat ovat auki yleensä vain auringonpaisteessa, joten jotta kukkia pääsee ihailemaan, täytyy ne istuttaa aurinkoiseen paikkaan. Etenkin tämä on oleellista ns. kasvitieteellisillä krookuksilla, joiden pienet kukat seuraavat säätä hyvin tarkasti ja ovat aika olemattomia elleivät ole kunnolla auki. Auki ollessaan ne ovat tietenkin aivan upeita, etenkin kun kukkia per mukula saattaa olla viisi tai enemmänkin. Kannattaa huomata, miten matalassa kulmassa aurinko parhaimmillaankin on maaliskuun lopussa, jolloin ensimmäiset sahramit saattavat jo kukkia, ja varmistaa että paikka todella saa keväällä aurinkoa.

Itse en krookuksia hyvässä nurmikossa kasvata, mielestäni niiden paikka on perennapenkissä, jossa niiden lehdet saavat olla rauhassa perennojen joukossa, tai pensaiden ja puiden alustoilla joissa nurmikko, js sitä sielä on, ei kuitenkaan juuri kasva. Krookusten lehdet painuvat aika aikaisin keväällä maata vasten (siis kun nurmikko ei ole puskemassa niitä kasvaessaan ylöspäin) ja lehdet jäävät perennapenkissä siististi perennojen väleihin kun perennat lähtevät kasvuun. Uskoisin, että useimmat epäonnistumisen kokemukset sahrameiden kasvatuksessa liittyvät siihen, että niitä istutetaan hyvään, tiheään nurmikkoon.

Matalat, kohtuullisen kuivan ja aurinkoisen tarhanreunan perennat, kuten sammalleimut, tädykkeet, ketoneilikka, ajuruohot ja vaikkapa maksaruohot ovat hyvää seuraa sahrameille. Puutarhassani myös varjossa viihtyvä tiarella 'Pink Skyrocket' on toiminut hienosti pensaiden alla kasvavien 'Ruby Giant'- ja 'Roseus'- tähtisahrameiden kanssa; sen kevätauringossa punertuvat lehdet ovat kaunis tausta sahramin kukille. Kevätsahrami 'Pickwick' on menestynyt sopuisasti kääpiökellon (Campanula cochleariifolia) kanssa siitä huolimatta, että kastelen kääpiökelloja ajoittain, ja kevätsahrami 'Vanguard' asustaa muurikellon kaverina. Sinisahrami 'Blue Pearl' on puolestaan elellyt jo vuosia kuunliljan seurassa. Kuunliljat sopivat kevään sipulikasvien seuraksi sen puolesta hyvin, että ne lähtevät keväällä kasvuun suhteellisen myöhään.

Kirjallisuuden mukaan sahramilajit eivät risteydy kovin helposti ja risteymät ovat yleensä steriilejä, mutta saman lajin muodot ja lajikkeet tietenkin risteytyvät varsin helposti. Meillä puutarhaviljelyssä olevista lajeistakin löytyy lajipareja jotka voivat risteytyä keskenään. Omassa puutarhassani jokin krookuslaji tai -lajike tekee siemeniä joka vuosi, mutta siementen runsaus ja se, että kenen siementuotos milloinkin onnistuu, riippuu ilmeisesti kevään säistä ja pölyttäjien liikkeellä olosta. Jotkut sahramien kannat ja lajikkeet ovat puutarhaviljelyhistoriansa aikana valikoituneet lisääntymään pelkästään kasvullisesti eivätkä juuri tee itävää siementä, ja osa lajikkeista on steriilejä risteymäalkuperänsä vuoksi - mutta kaikki risteymäsyntyiset lajikkeet eivät toki ole steriilejä.

Ruksansin viljelymenetelmässä mukulat nostetaan vuosittain ja säilytetään kesän yli varastossa, jolloin jokainen kevät on "istutuksen jälkeinen kevät". Tällöin onkin ymmärrettävää, että myöhäisen istutuksen aiheuttamat haitat ovat suuremmassa roolissa kuin silloin, kun mukulat on tarkoitus jättää rauhaan useammaksi vuodeksi. Latvian sisämaassa talvet ovat myös melkoisen hurjia meikäläisiin verrattuna. Mielestäni meillä myöhäinenkään istutus ei välttämättä aiheuta mitään ongelmia. Hieman ylempänä tällä sivulla on kuva valkoisesta kultasahramimättäästä harvaan nurmikkoon istutettuna, ja on vaikea nähdä, että kukissa olisi mitään vikaa tai kukinta olisi heikko tai huono. Mukulat on istutettu edellisenä syksynä marraskuussa, ulosheitto-alennusmyynnistä ostettuna. Lajikelistasta löytyvä Grand Maitre- lajikkeen kuva on samaten otettu edellisenä syksynä marraskuussa istutetuista kasveista.

Istutus vasta juuri ja juuri ennen maan routaantumista voi olla hyödyksi silloin, kun mukuloiden suurin uhka ovat niitä maasta sapuskakseen kaivelevat linnut ja oravat, tosin näitä vastaan maan pintaan voi myös levittää metalliverkon. Linnut oppivat helposti, että keväällä krookuksen versonkärkeä nykimällä saa maasta ylös kivan pikku aterian. Tätäkin taipumusta sekä rusakoiden lehtien nakerrusintoa vastaan voi yrittää taistella maahan väliaikaisesti levitettävän metalliverkon avulla.