Tällä sivulla yleistä narsisseista (Narcissus spp.),
narsissilajikkeista ja narsissien kasvattamisesta.

Yleistä narsisseista
Hieman historiaa ja jalostusta
Lajikeryhmät
Narsissien kasvatus
Taudit ja tuholaiset
Jakaminen ja istutus
Narsissilajikkeita valokuvineen (klikkaa kuva suuremmaksi!)

Muut sipuli- ja mukulakasvisivut

Myrkkyliljat (Colchicum) Sahramit (krookukset, Crocus) Lumikellot ja -pisarat (Galanthus) Reticulata- kurjenmiekat (Iris) Liljat (Lilium) Narsissit (Narcissus) Sinililjat ja kevättähdet (Scilla) Tulppaanit (Tulipa)

Muut lajit A-E Muut lajit F-L Muut lajit M-Z Keväällä istutettavat Mitä sipuli- ja mukulakasvit ovat? Valinta ja istutus Sipulien hankintakoko Sipulikuvat A-D Sipulikuvat E-Z

Yleistä narsisseista
Narsissit (suku Narcissus) kuuluvat amarylliskasvien heimoon. Suvun edustajia löytyy luonnonvaraisena eri puolilta Eurooppaa, Lähi-Itää ja Pohjois-Afrikkaa. Suvun lajimäärästä eli siitä, mitkä taksonit ovat lajeja ja mitkä vain alalajeja, risteymiä tai muunnoksia, kiistellään jatkuvasti. Kasvitieteilijät jakavat lajit, joita on yleisimmän käsityksen mukaan noin 50-70, kahdeksaan sektioon. Näistä viljelykasvina meillä tutut narsissit kuuluvat lähinnä Jonguillae-, Narcissus-, Tazettae-, Ganymedes- ja Pseudonarcissi -sektioihin. Jonguillae-sektioon kuuluvat nunnannarsissi (Narcissus jonquilla) ja kymmenkunta sen lähilajia. Tazettae-sektioon kuuluu, kuten nimestäkin voi päätellä, tasetti (N. tazetta), ja näkemyksestä riippuen muutamasta pariinkymmeneen sen lähilajia tai alalajia. Ganymedes-sektioon kuuluu orkideanarsissi (N. triandrus)ja kourallinen sen alalajeja.

Keltanarsissi (N. pseudonarcissus) on Pseudonarcissi-sektion tutuin laji ja sektioon kuuluu näkemyksestä riippuen alle kymmenestä yli kahteenkymmeneen muuta isotorvista narsissilajia mukaan lukien pikkunarsissi (N. asturiensis) ja syklaaminarsissi (N. cyclamineus). Narcissus-sektio puolestaan sisältää valkonarsissin (N.poëticus) ja pienen joukon ryhmiä, jotka joskus katsotaan valkonarsissin alalajeiksi, ja joskus jotkut niistä saavat itsenäisen lajin aseman.

Puutarhakirjallisuudessa mainitaan lajien lisäksi usein muutamia melko varmasti alunperin luonnossa syntyneitä risteymiä, kuten N. x intermedius (nunnannarsissin ja tasetin risteymä) sekä N. x medioluteus, vihkotasetti, joka on valkonarsissin ja tasetin välinen risteymä. Tunnetuin risteymä lienee tähtinarsissi (N. x incomparabilis, kelta- ja valkonarsissin risteymä), joka on ilmeisesti syntynyt sekä luonnossa Etelä-Ranskassa että viljelyssä eri puolilla Eurooppaa useampaan kertaan. Vanhemmassa kirjallisuudessa usein mainittu tärkeä narsissilajikkeiden kantaisä N. hispanicus on tämänhetkisen tietämyksen mukaan N. pseudonarcissus subsp. major, ja N. moschatus puolestaan N. pseudonarcissus subsp. moschatus.

Koska taksonomia on hankalaa ja konsensuksen saavuttaminen sen suhteen näyttää olevan epätodennäköistä, on helpompaa käyttää muunlaisia ryhmittelyjä etenkin puhuttaessa puutarhassa viljellyistä, lähes poikkeuksetta risteymäperäisistä taksoneista. Royal Horticultural Society ylläpitää narsissien lajikerekisteriä ja sen yhteydessä käytettävä lajikeryhmittely on kätevä apu kaikille narsisseista kiinnostuneille. Rekisteri on jo sata vuotta vanha, ja siinä käytettävä luokittelu on vuosien mittaan muuttunut paljon. RHS:n sivuilta löytyy mm. tämänhetkinen luokittelu ja narsissien lajikerekisteri, The International Daffodil Register and Classified List, josta lajikkeita voi hakea ja saada selville esimerkiksi missä ja koska ne ovat syntyneet. Myös American Daffodil Societyn DaffSeek-tietokanta on tässä kätevä ja ehkä jopa vähän käyttäjäystävällisempi.

Jalostuksen historiaa
Narsissien määrätietoinen jalostus alkoi toden teolla 1800-luvun puolivälin jälkeen Isossa-Britanniassa, mutta vanhempiakin lajikkeita tunnetaan jonkin verran. Monet kaikkein vanhimmat, ennen 1800-lukua syntyneet ja edelleen viljelyssä olevat lajikkeet ovat kerrannaisia. Kerrannainen kukka on varhaisista ajoista lähtien kiinnittänyt huomiota eri puutarhakasvisuvuissa, eikä narsissi ole poikkeus tästä. Vanhimmat lajikkeet ovat tyypillisesti enemmän sattuman kuin tietoisen jalostuksen tuotteita. Ensimmäiset tarkoitukselliset narsissien risteytykset teki ilmeisesti D. Herbert 1820-luvulla sen osoittamiseksi, että eräät luonnossa kasvavat narsissitaksonit olivat risteymiä eivätkä lajeja (Gorer 1970). Herbert nimesi seuraavan parinkymmenen vuoden aikana joitakin risteymiään lajikkeiksi.

Pitkään oli ymmärretty, että jälkeläisten ominaisuudet syntyvät jollain tavalla vanhempien ominaisuuksien yhdistelmistä. Erilaisia vanhempia voitiin tarkoituksella risteyttää, ja jälkeläisistä etsiä erilaisia ominaisuuksia. Kyse oli aluksi kuitenkin paljolti yrityksen ja erehdyksen kautta etenemisestä. Kasvien ja muiden eliöiden ominaisuuksien perinnöllisyyttä alettiin nimittäin ymmärtää tarkemmin vasta, kun Gregor Mendel selvitti nykyään mendelistisenä periytymisenä tunnetut periaatteet 1860-luvulla (tosin niiden arvo ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin). Hyvin samoihin aikoihin evoluutioteoria sai laajempaa kannatusta Charles Darwinin ja A.R. Wallacen näkemysten saadessa julkisuutta 1850-luvun loppuvuosina. Klassisen kasvinjalostuksen voisi katsoa syntyneen näiden ideoiden pohjalta 1800-luvun loppupuoliskolla tai 1900-luvun alussa. Tänä päivänä voidaan katsoa monen kasvisuvun kohdalla siirrytyn klassisesta moderniin kasvinjalostukseen, joka käyttää hyväkseen erilaisia molekyylibiologian ja biotekniikan menetelmiä.

Narsissien, kuten muidenkin puutarhakasvien, jalostuksessa on nähtävissä historian saatossa erilaisia suuntauksia ja ihanteita, ja eri jalostajat ovat keskittyneet eri aikoina erilaisten jalostustavoitteiden saavuttamiseen. Narsissin klassisen jalostuksen alkuaikoina 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkuvuosina keskityttiin eri väristen, kestävien, elinvoimaisten ja kirkasväristen narsissien luomiseen erilaisia isotorvisia ja tähti- ja valkonarsisseja risteyttämällä. Iso-Britanniassa oli hieman tulppaanikuumetta vastaava "narsissikuume" 1800-luvun loppupuolelta alkaen ja jatkuen aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Tällöin uusien lajikkeiden sipulien hinnat Iso-Britanniassa nousivat melkoisen korkealle, nykyrahassa satoihin ja tuhansiin, jopa kymmeniin tuhansiin puntiin. Ilmiö oli hollantilaista tulppaanikuumetta paljon lievempi ja tulppaanikuumeen markkinaromahdusta vastaavaa tilannetta ei narsissin suhteen koskaan syntynyt. Sipulien korkea markkina-arvo kuitenkin innoitti narsissien jalostusta.


Vaaleanpunainen torvi valkoisten kehälehtien kanssa yhdistettynä oli jalostuksen tavoitteena jo 1900-luvun alkupuolella, mutta tavoitteen saavuttaminen ja yhdistäminen muihin haluttuihin ominaisuuksiin vei aikaa. Eräs vanhimmista vaaleanpunatorvisista lajikkeista, Mrs R. O. Backhouse, joka tuli tunnetuksi 1920-luvulla, on edelleen yleisimmin viljeltyjä, vaikka sen kehälehdet ovat uudempiin lajikkeisiin verrattuna kapeat ja varsin tuulenpyörittämän näköiset. Vuonna 1951 M. Jefferson-Brown kirjoitti kirjassaan "The Daffodil", että vaaleanpunatorvisissa lajikkeissa on vielä kovasti parantamisen varaa, mutta monet jalostuksen tavoitteet olivat jo lähellä toteutumista. Useat klassiset vaaleanpunatorviset lajikkeet ovatkin peräisin 50-luvun loppupuolelta ja 60-luvulta, kuten 'Salome', joka on tunnetun irlantilaisen jalostajan J.L. Richardsonin lajike vuodelta 1958. Salomessakin on vielä tätä parantamisen varaa, sillä sen vaaleanpunainen torvi ei ole väriltään järin puhdas.

Oranssin kukan värin siirtäminen valkonarsissin lyhyen torven kapeasta reunuksesta koko ison torven väriksi oli myös työlästä, ja oranssi väri kesti alkuaikoina huonosti aurinkoa. Tämä on edelleen nähtävissä esimerkiksi hollantilaisessa, aika pienitorvisessa lajikkeessa 'Professor Einstein' (ks. kuvat alla) vuodelta 1946. Tällöin oli jo saatavilla myös väriltään paremmin kestäviä lajikkeita, mutta huonosta värin kestosta huolimatta Professor Einstein -lajiketta myydään edelleen runsaasti. Iso- ja oranssitorvinen narsissi oli pitkällisen jalostuksen tuote ja yksi ensimmäisiä "kunnollisia" tällaisia lajikkeita oli 1923 ensimmäisen kerran esitelty lajike Fortune, jonka yksittäisten sipulien hinnat olivat alkuaikoina varmaankin narsissin historian korkeimpia. Tämän päivän lajikkeisiin verrattuna sen torvi ei kyllä ole oikeastaan ollenkaan oranssi.



Tasettia jalostettiin innolla jo aivan 1900-luvun alussa leikkokukaksi. Kiinnostus pienempiin narsisseihin, kuten syklaami-, nunnan- ja orkideanarsisseihin, kasvoi vasta melko myöhään ja monet lajikkeet ovat seitsemänkymmentäluvulla tai sen jälkeen syntyneitä. On hauska huomata, miten vaikea puutarhakasvien suosion kehityssuuntaa on ennustaa, sillä vielä 60-luvun loppupuolella (Gorer 1970) ajateltiin, että kääpiölajikkeet ovat kuriositeetteja, joilla ei ole juuri tulevaisuutta. Kääpiönarsissit tuntuvat olevan edelleen myötätuulessa ja etenkin virvanarsissi on saanut entistä enemmän huomiota viime vuosikymmeninä.

Muita erityisiä narsissityyppejä, joita on aikain saatossa jalostettu, ovat ns. "reverse bicolor" eli käänteisväriset narsissit. Niissä torven ja kehälehtien värit ovat "väärin päin" esimerkiksi niin, että torvi on valkoinen ja kehälehdet keltaiset. Toinen viime vuosina kiinnostusta herättänyt tyyppi ovat kukan kehittyessä voimallisesti värejä vaihtavat (toned) narsissit. Useimpien narsissien värit kirkastuvat tai vaalenevat kukinnan kuluessa, mutta näillä lajikkeilla se on erityisen rajua ja silmiinpistävää. Narsissin jalostuksen historiasta löytyy kattavasti tietoa M. Jefferson-Brownin kirjasta Narcissus (1991).

Rekisteröityjä narsissilajikkeita oli kolmekymmentäluvulla noin 6000 (Bowles 1985), v. 1948 yli 8000 (Jefferson-Brown 1951) ja nykyään yli 20 000 (DaffSeek 2008). Tämän hetken meikäläisistä valtalajikkeista pääosa on toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä lajikkeita Englannista, Irlannista ja Hollannista, mutta mukaan mahtuu myös mm. yhdysvaltalaisia syklaami- ja nunnannarsisseja. Myös jotkut hyvin vanhat narsissilajikkeet ovat pitäneet pintansa ja esimerkiksi 1800-luvun lajikkeita ja alkuperältään tuntemattomia, vieläkin vanhempia lajikkeita on edelleen joko kaupallisesti saatavilla tai elelee vanhoissa puutarhoissa aika monta. American Daffodil Society on listannut historiallisiksi lajikkeet, jotka on tunnettu v. 1940, muissa yhteyksissä ikärajana on pidetty usein viittäkymmentä vuotta. Itse katsoisin että ikäraja pitäisi olla aika korkea, sillä jos jätän laskuista tarkoituksella "historiallisina" ostetut lajikkeet, 50 vuoden ikärajan ylittäviä lajikkeita on ollut omassa puutarhassani yli 20 ja 1940 tunnettuja lajikkeitakin on kymmenkunta. Nämä ovat iästään huolimatta hyvin yleisesti saatavilla olevia lajikkeita. On kuitenkin selvää, että monia uudempiakin "vanhoja" lajikkeita uhkaa häviäminen, ja esimerkiksi kolmekymmentäluvun 6000 lajikkeesta moni on varmasti jo kadonnut. Harvinaisuuksia kannattaa siis suojella.

RHS:n luokittelu tuntee (v.2008) 13 lajikeryhmää. Ne on suomennettu ja listattu lähes sellaisenaan mukaan myös Viljelykasvien nimistön uusimpaan (2012) painokseen (toim. E. Räty), mikä selkeyttää suomenkielistä nimistöä jo varsin mukavasti. Ainoastaan ryhmälle 11 ei ole suomenkielistä yhteisnimeä ja ryhmät 12 ja 13 on yhdistetty suomenkielisessä versiossa.

Lajikeryhmät:

• Torvinarsissit (Trumpet daffodil cultivars)
• Isotorviset (Large-cupped daffodil cultivars
• Pienitorviset (Small-cupped daffodil cultivars)
• Kerrannaiset (Double daffodil cultivars)
• Triandrus-ryhmä, orkideanarsissit (Triandrus daffodil cultivars)
• Cyclamineus-ryhmä, syklaaminarsissit (Cyclamineus daffodil cultivars)
• Jonguilla-ryhmä, nunnannarsissit (Jonquilla and Apodanthus daffodil cultivars)
• Tazetta-ryhmä, tasetit (Tazetta daffodil cultivars)
• Poeticus-ryhmä, valkonarsissit (Poeticus daffodil cultivars)
• Bulbocodium-ryhmä, virvanarsissit (Bulbocodium daffodil cultivars)
• Split-corona daffodil cultivars
  1. Kauluskukkaiset, kaulusnarsissit (Collar daffodils)
  2. Perhoskukkaiset, perhosnarsissit (Papillon daffodils)
• Muut narsissiristeymät (Other daffodil cultivars)
• Muut narsissilajit (Daffodils distinguished solely by botanical name)
  

RHS:n ryhmissä kasvin todellisilla sukulaisuussuhteilla ei ryhmittelyssä ole yleensä merkitystä, ei etenkään suurten alkupään ryhmien osalta. Suomenkielisissä suunnilleen vastaavissa ryhmissä nimitykset viittaavat kelta-, tähti- tai valkonarsissiin. RHS:n ja Viljelykasvien nimistön ryhmittelyt eivät siis ole täysin vastaavat. Kun lajike on nimetty ja halutaan rekisteröidä, se sijoitetaan johonkin RHS:n rekisterin ryhmään tuntomerkkiensä perusteella. Mitä pidemmälle kasveja jalostetaan, sitä vähemmän ne muistuttavat mitään tiettyä kantalajia ja sen hankalampaa niitä olisi ryhmitellä kantalajien perusteella. Ryhmissä 5-10 ryhmittelyn perusteena on se, että lajike muistuttaa jotain tiettyä narsissilajia, ja tämä on yleensä lajikkeen tärkein kantalajikin, mutta ryhmittelysäännöt eivät sinänsä puutu sukulaisuussuhteisiin.

Narsissilajikkeen rekisterimerkintä näyttää tyypillisesti tällaiselta: Pink Pride, 2 W-WPP. Tämä tulkitaan niin, että numero tarkoittaa tietenkin lajikeryhmän numeroa, ja kirjaimet viittaavat kehälehtien (kirjaimet ennen väliviivaa) ja torven (kirjaimet väliviivan jälkeen) väreihin. Sekä kehälehtien että torven väriä voi kuvata jakamalla ne kolmeen vyöhykkeeseen. Kehälehtien väriä kuvattaessa ensimmäinen kirjain viittaa kehälehtien ulkoreunaan, toinen keskialueeseen, ja kolmas torven tyveen. Torven värissä puolestaan ensimmäinen kirjain kuvaa torven tyven väriä, toinen keskiosan ja kolmas sen reunan väriä. Jos jompi kumpi on selvästi yksivärinen, yksi kirjain riittää. Pink Priden kehälehdet ovat kauttaaltaan valkoiset (W=white), ja sen torven tyvi on myös valkoinen, mutta torven keskiosa ja etenkin ulkoreuna ovat vaaleanpunasävyiset (WPP, P= pink). Muut mahdolliset värilyhenteet ovat vihreä G, keltainen Y, oranssi O ja punainen R. Näiden eri sävyjen erottelua rekisterilyhenne ei sisällä, mutta lajikekuvaus saattaa sisältää tarkemman kuvauksen väristä joko sanallisesti tai RHS:n värikartan mukaisesti. Rekisterimerkintä sisältää yleensä myös jalostajan tai rekisteröijän nimen ja rekisteröintivuoden. Narsissien lajikenimistössä on jonkin verran sekavuutta, sillä vaikka periaatteessa yhdellä nimellä tulisi aina olla olemassa yksi lajike ja tämän voisi sanoa olevan koko rekisteröinnin päätarkoitus, niin tästä säännöstä on ajoittain jopa tietoisesti poikettu.

Ryhmään yksi luetaan lajikkeet, joiden kukan torvi on pidempi tai yhtä pitkä kuin kehälehdet. Tässä ryhmässä keltanarsissin piirteet ovat aika selviä ja lajikkeista monet ovat helppoja puutarhakasveja. Etenkin pienemmissä lajikkeissa saattaa kuitenkin olla vaativampien narsissilajien ominaisuuksia. Ryhmässä kaksi torven pituus on enemmän kuin kolmanneksen kehälehtien pituudesta, mutta niitä lyhyempi, ja ryhmässä kolme torven pituus on lyhyempi kuin kolmanneksen kehälehtien pituudesta. Ryhmissä 1-3 kukkia on vain yksi per kukkavarsi. Valtaosa rekisteröidyistä narsissilajikkeista kuuluu ryhmiin 1-3, ja erityisesti ryhmä kaksi on hyvin suuri. M. Jefferson-Brownin (1991) mukaan tämä johtuu osittain siitä, että narsissien risteyttämisessä syntyvä elinvoiman lisäys näkyy usein suoraan kukkatorven pitenemisenä. Taustalla lienee se, että kukkatorven pituutta määräävät geenit ovat ilmeisesti additiivisia. Sen perusteella olisi ymmärrettävää, että valtaosa risteymäjälkeläistöistä osuu kukkatorven pituudeltaan ryhmän kaksi alueelle.

Näihin alkupään suuriin ryhmiin kuuluvat ne narsissit, joita useimmat meistä pitävät "oikeina" ja tyypillisinä narsisseina. RHS:n nimitykset eivät ota kantaa siihen, mihin taksonomiseen ryhmään lajikeryhmittelyn kategorioiden 1-3 lajikkeet kuuluisivat. Ryhmän kaksi tavallisissa lajikkeissa tähtinarsissin ja torvinarsissin piirteet ovat tyypillisiä, mutta muitakin lajeja saattaa ryhmän esi-isistä löytyä. Monet ryhmän kolme lyhyttorviset narsissit saattavat olla perimältään lähimpänä valkonarsisseja, vaikka myös muilla lajeilla on osuutta ryhmän perimässä. Valkonarsissin vahvan vaikutuksen vuoksi ryhmän kolme lajikkeet ovat pääasiassa hieman myöhemmin kukkivia kuin ryhmien yksi ja kaksi edustajat.

Ryhmään neljä luetaan kaikki kerrannaiskukkaiset narsissit, olipa niiden kantalajeissa sitten mitä tahansa narsissilajia, vaikkapa valkonarsissia tai tasettia. Viljelykasvien nimistö listaa vuoden 2004 versiossa eri lajikeryhmien kerrannaiset muodot kyseisen lajikeryhmän alle, RHS:n luokittelu on uudempi ja sen ryhmä 4 siis sisältää kaikki kerrannaiset muodot kantalajeihin katsomatta. Kukkia voi olla yksi tai useampi per kukkavarsi. Kukan kerrannaisuus tarkoittaa itse asiassa sitä, että sen heteet ja emi ovat muuntuneet terälehdiksi. Kerrannaislehdet ovat siis itse asiassa muuntuneita kukan lisääntymiselimiä. Siksi kerrannaiset kukat ovat yleensä steriilejä eli eivät tuota siemeniä.

Monet kerrannaisten narsissien kukat ovat painavia ja varsinkaan vanhemmat, isokukkaiset lajikkeet eivät tahdo pysyä pystyssä, sillä ne ovat usein aika korkeita ja hentovartisia. Ongelma pahenee sateisella säällä. Vanhoissa kerrannaisissa lajikkeissa on toki pienikukkaisia tai vain osittain kerrannaisia lajikkeita, jotka kukiltaan kevyempinä pysyvät pystyssä paremmin. Toinen ongelma sekä vanhoilla että moderneilla kerrannaisilla narsisseilla on kukkien kehityksen jääminen toisinaan epätäydelliseksi viileässä ja sateisessa säässä. Kukkavarret nousevat maasta ilman nuppua tai kukat jäävät pieniksi, avautuvat vain osittain tai niiden kerrannaisuus jää vaillinaiseksi. Vanha, vasta kesäkuun puolella kukkiva kerrannainen valkonarsissi 'Flore Pleno' on erityisen taipuvainen erilaisiin nuppujen kehityksen ongelmiin ja kukat kehittyvät täydelliseksi harvoin. Syyksi on ajoittain epäilty virusta, mutta joidenkin lähteiden (mm. Rees 1972) syynä olisivat pääosin sääolot. Nuppujen kuivuminen on Reesin mukaan tyypillistä silloin ja sellaisilla paikoilla, missä sääolot ovat äärevät ja vaihtelevat lämpötilan ja kosteuden suhteen. Oma havaintoni on, että kyseinen lajike onnistuu kukkimaan lähinnä viileinä ja kosteina keväinä, päinvastoin kuin useimmat muut kerrannaiset narsissilajikkeet.

Hyvin moni moderneista kerrannaisista narsisseista on puolikerrannaisen ja sinänsä varsin mitättömän 'Falaisen' (1945) jälkeläisiä. Kerrannaiskukkaisten narsissien jalostus on ollut hankala, koska kukista puuttuu enemmän tai vähemmän kokonaan heteet ja emit. Osittaisia tai jopa normaalejakin heteitä ja emejä löytyy eri lajikkeiden kerrannaislehtien piiloista satunnaisesti silloin tällöin, joten joskus kerrannaisetkin lajikkeet voivat tuottaa siemeniä tai itävää siitepölyä. 'Falaise', joka on kerrannaiskukkaisen vanhan 'Mary Copeland' -lajikkeen ja todennäköisesti valkonarsissin risteymä tai 'Mary Copelandin' itsepölytysjälkeinen, on vain puolikerrannainen ja sen kukista löytyy myös normaaleja, toimivia heteitä ja emi. Falaise tuottaa siementä melko normaalisti, mutta silti sen kautta kerrannaisuus periytyy jälkeläisille. Risteytettynä erilaisten yksinkertaisten narsissien kanssa 'Falaise' on tuottanut täysin kerrannaiskukkaisia jälkeläisiä, joista on valittu monia uusia lajikkeita.

Ryhmiin 5-10 kuuluvat lajikkeet, joissa on ryhmän nimen mukaisen lajin tai sektion piirteet selvästi näkyvissä. Ne siis yleensä muistuttavat kantalajiaan vielä niin paljon, että ne voi tunnistaa ko. lajin jälkeläisiksi. Orkideanarsissin kukkavarressa on tavallisesti kaksi tai useampia kukkia. Tyypillisellä orkideanarsissilla kukat ovat nuokkuvat, torvi on keskipituinen, pyöreän kuppimainen ja kehälehdet ovat jonkin verran taakääntyneet. Orkideanarsissit eivät ole kaikkein elinvoimaisimmasta päästä narsisseja, ja saatavilla on yleensä meillä vain kourallinen lajikkeita. Puutarhassa orkideanarsissit ovat hieman talvenarkoja, vaativat hyvin kuivuvaa ja yleensä ottaen lämmintä paikkaa, mutta mahdottoman vaativia ne eivät missään tapauksessa ole. Nunnannarsisseilla on tavallisesti enemmän kuin yksi, tyypillisesti 2-3 suhteellisen pientä kukkaa kussakin kukkavarressa, kukat ovat tuoksuvia, terälehdet eivät ole taakäänteiset ja lehdet ovat hyvin kapeat. Lajikkeet ovat talvenkestävyydeltään hyvin vaihtelevia. Meillä kannattanee kokeilla nunnannarsissistakin etenkin niitä lajikkeita, joiden sukupuusta löytyy myös kestävämpiä narsissilajeja.
Syklaaminarsisseilla on yksi aika pieni kukka per kukkavarsi ja aika voimakkaasti taakääntyneet kehälehdet. Syklaaminarsissit ovat narsisseista aikaisimpia ja viihtyessään elinvoimaisia. Orkideanarsissin tapaan ne kaipaavat lämmintä kasvupaikkaa, ja maan kuivatuksen olisi syytä olla kohtuullisessa kunnossa. Vaikka syklaaminarsissi kasvaa luonnossa mm. kosteilla rantaniityillä, se voi Välimeren seudun asukkaana olla meillä talvenarka. Lajikkeista löytyy kuitenkin muutamia meidän oloissamme hyvinkin helppoja puutarhakasveja; usein nämä ovat syklaaminarsissin ja tähtinarsissin risteymiä.

Taseteilla terälehdet eivät myöskään ole taakäänteiset ja kukat ovat aika pieniä ja tuoksuvia, mutta kukkia on yleensä enemmän kuin kolme per kukkavarsi ja lehdistö on nunnannarsisseja rotevampaa. Tasetit ovat kotoisin Välimeren seudulta ja vaikka niitä on jalostettu paljon Iso-Britanniassa, ne ovat meillä hyvin arkoja ja hyötyisivät myös kuivasta, lämpimän paahteisesta kaudesta kesällä. Samoin kuin nunnannarsissin lajikkeissa, näissäkin saattaa löytyä meillä paremmin ja huonommin menestyviä lajikkeita riippuen mitä lajeja lajikkeen esivanhemmista löytyy. Meillä vihkotasettina (N. x medioluteus) tunnetut tasetin ja valkonarsissin risteymät kuuluvat pääasiassa tähän ryhmään ja voivat menestyä kohtuullisesti hyvällä paikalla.

Valkonarsisseilla kukkavarsissa yksittäin olevien tuoksuvien kukkien kehälehdet ovat puhtaan valkoiset, kukan torvi on lyhyt ja siinä on yleensä vihreää tai vihertävää väriä. Torven reuna on tyypillisesti oranssi tai punertava. Valkonarsissit kukkivat suhteellisen myöhään ja viljelyssä on meillä lähinnä vanhoja perinteisiä lajikkeita, jotka ovat meillä kestäviä ja jo kauan sitten paikkansa ansainneet. Ryhmän lajikkeet, joita lienee ylipäätään olemassa joitakin satoja, ovat maallikon silmään hyvin selvästi valkonarsissin näköisiä ja viljelyltään sen kaltaisia. Monet vanhat, lajikenimellä, muotona tai muunnoksena tunnetut valkonarsissit ovat ilmeisesti luonnosta löydettyjä.

Virvanarsissien ryhmän ulkonäössä näkyy selvästi virvanarsissin (N. bulbocodium) erikoinen leveä ja suuri torvi ja pienet kehälehdet; muita ryhmän kantalajeja ovat kukan muodoltaan samantyyppiset N. romieuxii ja N. cantabricus. Virvanarsissit ovat meillä saatavilla olevista narsisseista ehkä arimpia ja tasettien tapaan kaipaisivat kesällä kuivaa ja lämmintä. Tämä ryhmä, kuten muutkin kääpiönarsissit, on ollut viime vuosikymmeninä jalostajien mielenkiinnon kohteena ja kestävämpiä lajikkeita saattaa olla tulossa, vaikka jalostustyö keskittyy lämpimämmän ilmaston alueille.

Ryhmä 11 on jälleen ryhmä johon voi päätyä minkä tahansa lajin jälkeläislajikkeita, vaikka valtaosa lajikkeista on lähinnä tähtinarsisseja ja varsin helppoja kasvattaa. Näillä lajikkeilla kukan torvi on eri tavoin jakautunut liuskoiksi. Kaulusnarsisseilla liuskat osuvat aina samalle kohtaa kuin liuskan takana oleva kehälehti eli niiden kanssa päällekkäin, ja perhosnarsisseilla liuskat osuvat kehälehtien välin kohtaan. Perhosnarsissilajikkeita on ainakin toistaiseksi paljon vähemmän kuin kaulusnarsisseja. Ryhmän neljä kerrannaisten narsissien kanssa nämä muodostavat joukon narsissilajikkeita, jotka eivät oikeastaan näytä narsisseilta, joten kaikki eivät niiden eksotiikasta pidä.

Ryhmä 12 sisältää ne narsissilajikkeet, joita ei voi sijoittaa mihinkään muuhun ryhmään. Tänne päätyvät siis aika erikoiset narsissilajikkeet, mutta tästä pienestä ryhmästä löytyy myös tuttuakin tutumpi pikkuinen Tete-a-Tete (oikea kirjoitusasu lienee Tête-à-Tête), jota myydään keväisin kausikasvina ruukussa. Tämä tuttu pikkunarsissi on Cyclataz-lajikkeen jälkeläinen, ja Cyclataz nimensä mukaisesti oli syklaaminarsissin ja tasettilajike Soleil d'Orin risteymä. Huolimatta hieman eksoottisista vanhemmistaan Tete-a-Tete on varsin kestävä ja helppo kasvi puutarhassa, ja monessa puutarhassa tätä pikkunarsissia onkin runsaasti viettämässä pulskia eläkepäiviä lyhyen ruukkukasviuran jälkeen. Tete-a-Tete on syntynyt neljäkymmentäluvulla (rekisterivuosi 1949), joten lajikkeenakin se on pysynyt pinnalla jo yli puoli vuosisataa.

Jos ryhmään 12 alkaa kertyä jotain tiettyä kukan rakennetyyppiä ja sellaiset lajikkeet tulevat suosituksi, ne voivat myöhemmin saada oman ryhmänsä. Tällä hetkellä ryhmään näyttää ilmaantuvan mm. nunnannarsissin ja syklaaminarsissin risteymiä. Viimeisessä ryhmässä 13 ovat sellaiset narsissit, jotka tunnetaan kaupallisesti vain tieteellisellä nimellään, eli ne eivät ole nimeämissääntöjen mukaan nimettyjä lajikkeita.

Meillä Suomessa narsissien viljelyohjeissa ja puutarhamyymälän kylteissä puhutaan pääasiassa tähti-, torvi- ja kivikkonarsisseista (jotka usein ovat syklaami- tai nunnannarsisseja) sekä ehkäpä lisäksi taseteista ja orkideanarsisseista. Kuten ryhmien kuvauksissa on jo tullut ilmi, ryhmistä 1-3 sekä 11 meillä myytävät lajikkeet ovat pääasiassa kantalajeiltaan tähti- ja keltanarsisseja. Ryhmästä 4 myydään meillä tähti- ja keltanarsissien lisäksi yleisesti ainakin tasetteja ja valkonarsisseja. Kuitenkin esimerkiksi ryhmään yksi tai kaksi luettavan narsissin perimässä voi olla runsaasti syklaaminarsissia, joten sen kasvupaikkavaatimukset, koko ja kukinta-aika voivat olla aivan toista kuin ryhmän tyypillisemmillä jäsenillä, joiden vanhemmat ovat kelta- ja tähtinarsisseja. Vaikka toisaalta luokittelu RHS:n tapaan on kätevä ja helppo käyttää, puoltavat viljelyvaatimusten erot kantalajiin perustuvan luokittelun tarpeellisuutta. Lajikkeen kantalajeista voi löytyä tietoa RHS:n rekisteristä taikka näppärästi usein myös American Daffodil Societyn sponsoroimasta DaffSeek-tietokannasta, jossa lajikkeiden vanhemmat on usein listattu useita sukupolvia taaksepäin. DaffSeekissa on myös runsaasti valokuvia narsissilajikkeista ja lajikkeita voi hakea korkeuden ja kukinta-ajan mukaan.

Yleistä narsissien puutarhakasvatuksesta
Tavallisimmat narsissimme ovat sipuli- ja mukulakasveista hoitovaatimuksiltaan helpommasta päästä ja kuuluvat puutarhan peruslajistoon. Kelta- ja valkonarsissi pärjäävät meillä pitkään ihan omine nokkineen esimerkiksi autiotalojen pihoilla. Vaikka kukinta taantuu hoidon puutteessa, kasvi voi säilyä elossa vuosikymmeniä. Kelta- ja tähtinarsissit sekä valkonarsissi ovat Suomessa melko talvenkestäviä ja monet syklaaminarsissiryhmän lajikkeetkin tuntuvat pärjäävän mukavasti. Nunnan- ja orkideanarsissit ja erityisesti tasetit ovat talvenarempia. Talvisuojaus ja lämmin paikka esimerkiksi rinteessä on näille eduksi.

Narsissit eivät ole turhan tarkkoja maan laadusta ja pH:sta, vaan niille kelpaa yleensä tavallinen läpäisevä puutarhamaa. Kestävimmät narsissit menestyvät myös multavassa savimaassa, kunhan vältetään seisovaa vettä. Narsissin sipulit kuuluu istuttaa syvälle ja siksi sen juuristokin on syvällä. Suurisipulisimpien sipulien pohja tulisi tulla parinkymmenen sentin syvyyteen ja pienikokoisempienkin 7-10 cm syvälle. Vaativimmille narsisseille maan tulisi olla syvämultaista: hyvää maata pitäisi olla tarjolla parin lapionpiston verran eikä tiivistynyttä pohjamaata saisi tulla vastaan. Paikan pitäisi olla aurinkoinen tai vain lievästi varjoisa keväällä ja alkukesällä. Myöhemmin kasvukauden mittaan varjostusta voi olla enemmän, mutta mitä enemmän lehdistö saa aurinkoa, sitä paremmin narsissit jatkossa kukkivat.

Useimmat narsissit nauttivat kohtuullisesta kosteudesta kesälläkin toisin kuin esimerkiksi tulppaanit, mutta ne eivät pidä talvimärkyydestä eli talvella kasvupaikalla seisovasta vedestä. Talvimärkyys on tappavaa lähes kaikille sipuli- ja mukulakasveille, joten kasvupaikan salaojituksesta ja veden kulkeutumisesta pois syksyllä ja talvella on huolehdittava. Huhti-kesäkuussa kosteutta saa olla melko reippaasti, erityisesti kasvun alkamisesta kukinnan loppuun. Kuivina keväinä ja alkukesinä kastelu voi olla tarpeen. Narsissit ovat luonnossa pääasiassa kosteiden paikkojen kasveja ja kasvupaikka saisi olla ainakin normaalikostea tai jopa keskimääräistä kosteampi, kunhan vain talvimärkyys ei ole riesana eikä maa ole niin tiivistä tai märkää, että juurilta loppuu happi. Virvanarsissit ja tasetit kaipaavat paljon kosteutta aktiivisen kasvun aikaan, mutta myös selkeää kuivaa kautta kesällä lehtien kuihduttua. Syklaami- ja orkideanarsissit sekä nunnannarsissit näyttävät viihtyvän kohtuullisen hyvin kesäksi kuivuvilla, mutta ei rutikuivilla paikoilla. Valko-, tähti- ja etenkään keltanarsisseilla ei ole kesän kuivan kauden vaatimusta, vaan ne usein taantuvat, mikäli kasvupaikka on kesällä liian kuiva ja paahteinen.

Vaativampia narsisseja kannattaa lannoittaa niiden aktiivisen kasvukauden aikana, kasvukauden alusta ainakin kukinnan loppuun saakka esimerkiksi tavallisella puutarhan kastelulannoitteella. Jos kemiallinen lannoitus ei sovi hoitopolitiikkaan, voi esim. rakeistetusta kanankakasta tehdä sopivan liuoksen. Kastelulannoitus olisi hyödyksi siksi, että maa on keväällä vielä aika kylmää ja usein meillä ei juurikaan sada kevään aikana. Pintaan levitetyt kemialliset tai orgaaniset lannoitteet eivät välttämättä ehdi liueta ja kulkeutua juurten ulottuville ajoissa, koska sipulikasvien juuristo on pääasiassa aika syvällä. Toisaalta jos lannoitteen levittää pintaan jo syksyllä, voivat loppusyksyn ja talven sateet viedä ravinteet mennessään. Narsissin tai muidenkaan kasvien sipulit ja mukulat eivät saisi tulla kosketuksiin huonosti maatuneen kompostin tai kanan- ja karjanlannan kanssa, mutta muuten ne sopivat maan parannukseen esimerkiksi maan pintakerrokseen levitettynä. Hyvässä maassa ja hyvällä kasvupaikalla ainakin tavallisimmat narsissit pärjäävät usein hienosti ilman lannoitusta, kunhan maan laadusta pidetään huolta, mutta kasvu, kukinta ja lisääntyminen nopeutuvat lannoituksen avulla. Osa uudemmista vaativista tai muuten hankalista lajikkeista suorastaan vaatii lannoitusta jaksaakseen kukkia, omassa puutarhassani olen ollut huomaavinani että etenkin orkideanarsissit ja muutamat kerrannaiset lajikkeet hyötyvät lannoittamisesta.

Narsissin lehtien on annettava lakastua rauhassa kukinnan jälkeen, mikäli niiden halutaan kukkivan vuodesta toiseen. Toisin kuin joskus neuvotaan, lehtiä ei pitäisi letittää tai muuten rullata kasaan, sillä ne taittuvat, joutuvat varjoon ja kuolevat tällaisen operaation jälkeen aika äkkiä. Tämä rajoittaa hieman narsissien käyttöä, koska lehdet säilyvät vihreänä pitkälle heinäkuuhun. Kukkien kerääminen maljakkoon ei heikennä sipulien seuraavan vuoden kukintaa nimeksikään, kunhan lehdet jätetään rauhaan.

Narsissit ovat yleisesti ottaen aika terveitä kasveja. Niitä saattavat vaivata muutamat virustaudit, jotka aiheuttavat yleensä erilaisia laikkuja ja viiruja lehtiin. Virustauteihin ei ole kotipuutarhassa parannusta, vaan viruksen vaivaamat kasvit täytyisi hävittää ja hankkia aina vain terveitä narsisseja. Narsissien viruksia levittävät tiettävästi ainakin kirvat ja maassa elävät pikkuiset ankeroiset. Jotkut narsissin virukset voivat levitä muihinkin sipulikasveihin, ainakin liljoihin ja tulppaaneihin, ja tietenkin voivat tarttua näistä kasveista myös toiseen suuntaan eli narsisseihin. Sienitaudeista narsisseilla jokseenkin tavallisia ovat sipuleja vaivaavat Fusarium-sienet, joita tavataan monilla muillakin sipulikasveilla; niistä tarkemmin Liljat-sivulla (linkki sivun yläosassa). Maailmalla hankala narsissin ongelma ovat ankeroiset (Ditylenchus dipsaci), jotka ovat erittäin tuhoisia ja säilyvät maassa useita vuosia vaikka narsisseja ei paikalla kasvaisikaan. Tämä ankeroinen on myös ruokasipulin tuholainen, ja Suomessa myytävässä vihannesten lisäysmateriaalissa sitä ei saa esiintyä. Jos on syytä epäillä, että näitä ankeroisia on jostain puutarhaansa saanut, narsissin sipuleja voi yrittää pelastaa muualle siirrettäviksi pitkän kuumavesikäsittelyn (45 °C) avulla. Ostosipuleissa saattaa olla jonkin verran erilaisia homeita, jotka eivät kuitenkaan sipuleja hyvällä kasvupaikalla suuremmin vaivaa. Homeiset ja mädät sipulit puutarhassa ovat lähinnä merkki siitä, että narsissin kasvuolosuhteet eivät ole kohdallaan.

Maailmalla ja ilmeisesti meilläkin ainakin kaupallisessa narsissinsipulien viljelyssä (Siivonen 1957) yksi ongelmallinen tuholainen on narsissikärpänen (Merodon equestris). Se on kukkakärpäslaji, joka toukat elävät narsissien ja muutamien muidenkin lähisukuisten sipulikasvien sipuleissa kaivellen niihin käytäviä, joissa homeetkin viihtyvät. Yksi naaras voi levitellä munia kymmenien sipulien tuhoksi. Narsissikärpästä torjutaan Iso-Britanniassa (Jefferson-Brown 1991) parhaiten siten, että estetään toukkien pääsy ruokapöytään. Kärpänen munii alkukesällä lehdistön lakastuessa maahan kasvin lähelle, ja toukat pääsevät sipuliin kuivuvien lehtien tai niiden jättämän maakäytävän kautta. Jos narsissikärpästä epäillään pahanteosta, voidaan lakastuvat lehdet nyhtää irti sipulista ja levittää uutta multaa maan pintaan niin, että maahan jäänyt sipuliin johtava "reikä" peittyy. Myös pelkkä maan haraaminen kasvien tyvelle voi auttaa. Tämän menetelmän teho Suomessa riippunee siitä, mihin aikaan narsissin elinkiertoa kärpäset ovat liikkeellä. Toukat talvehtivat sipuleissa ja voivat siis kulkeutua myytävien sipulien mukana. Ankeroisten torjunnassa käytettävä kuumavesikäsittely tappaa myös narsissikärpäsen toukat.

Narsissien nostaminen, jakaminen ja harventaminen
Narsissit tekevät viihtyessään runsaasti sivusipuleja ja lisäys sivusipuleista on tavallisesti helppoa. Jotkut lajit ja lajikkeet voivat tehdä myös itävää siementä, mutta monessa tapauksessa pulleasta siemenkodasta ei löydy ensimmäistäkään siementä. Kehitys siemenestä kukkivaksi kasviksi kestää vähintään viitisen vuotta. Jos tarkoituksena ei ole kasvattaa siemenjälkeläistöjä, jotka ovat ominaisuuksiltaan useimmiten vaihtelevia ja ehkä jopa mielenkiintoisia, kukkavarret kannattaa poistaa kukinnan jälkeen.

Tavalliset, hyvin kasvavat torvi- ja tähtinarsissilajikkeet on jaettava tyypillisesti 3-5 vuoden välein. Mitä pidemmälle jalostetusta lajikkeesta on kyse, sitä useammin ne vaativat nostamista ja jakamista. Kun kukinta vähenee ja narsissi tuottaa pääasiassa lehtiä, on jo kiire jakaa sipulit ja istuttaa ne harvempaan. Varmin tapa seurata narsissien jakotarvetta on pitää silmällä narsissipehkon vuosittaista kukkalukua ja kukkien kokoa. Kun kukkaluvun nousu pysähtyy ja kukat pienenevät tai viimeistään kukkien määrän alkaessa laskea on aika harventaa sipulit. Paras aika nostaa ja jakaa narsisseja on kesällä pian lehtien kuihduttua, koska uusi juuristo alkaa kehittyä hyvin aikaisin, valkonarsissilla jopa jo ennen lehtien kuihtumista, ja sen vahingoittamista olisi vältettävä. Käytännössä narsissit on helpointa jakaa kun lehdet ovat vielä sen verran vihreitä että eivät irtoa sipuleista käsitellessä, sillä lehtien kuihduttua on hankala muistaa missä sipulit olivat ja nähdä, tuliko koko mätäs ylös vai jäikö maahan vielä sipuliryppäitä. Sipuleja nostaessa ja käsiteltäessä vastanostettuja sipuleja on oltava varovainen, sillä homeet ja muut taudit alkavat helposti pienistäkin kolhuista. Mitä myöhempään sipulien nosto ja harvennus jää, sitä pahempia tautivaurioita on odotettavissa. Muistathan, että narsissit ovat myrkyllisiä ja niiden käsittely saattaa ärsyttää herkkää ihoa. Hanskat käteen!


Polkaise tavallinen puutarhalapio maahan aivan narsissipehkon viereen. Sipulit ovat syvällä, helposti 25-30 sentissä, joten lapion saa polkea niin syvälle kuin se menee; tavallisen puutarhalapion terä voi olla niin lyhyt että ensimmäisellä pistolla ei vielä pääse sipulien syvyydelle. Väännä sitten narsissimätäs ylös. Jos käy kuitenkin niin, että ylös tulee pelkkiä lehtiä eikä ollenkaan sipuleita, ei sekään ole suuri katastrofi. Polkaise vain lapiota syvempään, kunnes sipulitkin nousevat maasta. Jokunen sipuli nostossa usein rikkoutuu ja ne on paras heittää suoraan kompostiin. Varsien ja lehtien irtoaminen ei suuremmin haittaa, jos nosto tehdään oikeaan aikaan eli lehtien ollessa jo aika pitkälle lakastuneita.

Hajota nostettu mätäs käsin irrottamalla sipuliryppäät toisistaan. Mikäli nostaa ja jakaa omia sipuleitaan harvoin tai ne ovat hyvin jakautuvaa lajiketta, sipuleista tulee helposti pienten emo- ja tytärsipulien muodostamia viiden tai useammankin sipulin perheitä. Emo on jäänyt tytärtensä nälkiinnyttämäksi eikä kukaan jaksa kukkia. Pienikokoisiakin emon kuoren alla olevia tytärsipuleja on melkeinpä pakko irrotella tällaisesta ryppäästä vaikka ne eivät näytä valmiilta irrotettavaksi. Sivusipulit voi turvallisesti irrottaa emosipulista periaatteessa vasta kun ne eivät enää ole saman kuoren alla kuin emosipuli, vaan ovat emosipulissa kiinni vain sipulin tyvilevystä.



Emon kuoren alla oleva tytärsipuli ei välttämättä ole vielä valmis itsenäiseen elämään ja se menettää emosta irrotettaessa yleensä ulkokuorensa, mikä saattaa jättää nuoren sipulin suojattomaksi kuivumista ja tauteja vastaan elämänsä alkutaipaleella. Tällaista tytärsipulia irrottaessa vaarana on lisäksi tyvilevyn repeäminen väärästä paikasta eli jääminen kiinni vain toiseen jakopalaan. Näin voi käydä narsissin sipuleja jakaessa muutenkin, mutta erityisesti silloin kun tytärsipuli ei ole valmis irrotettavaksi. Tyvilevyn menetyksestä selviäminen on sipulille hankala juttu ja johtaa yleensä joko koko tyvilevyä eli morfologisesti katsoen vartta vaille jääneen sipulin kuolemaan tai siihen, että sipuli itse kuolee tuottaen sipulilehtien hangoista joukon pikkuisia sipuleja. Tyvilevyn repeämisen voi estää leikkaamalla tyvilevy sipulien välistä ohuella, terävällä veitsellä. Narsissin sipulityypeistä asiaa Sipulien hankintakoko-sivulla.

Sipulit pitäisi istuttaa takaisin maahan ja kastella reippaasti saman tien. Jos sipuleja täytyy säilyttää esimerkiksi kuljetuksen takia vähän pidempään, sipulit puhdistetaan mullasta ja niiden pinta pitäisi saada nopeasti kuivumaan ilmavassa paikassa, jotta sipulit eivät lähde homehtumaan. Syksyllä uutena hankitut narsissin sipulit olisi syytä saada maahan viimeistään lokakuun aikana, mielellään jo syyskuun puolivälissä tai lopulla. Istutussyvyys on isommille narsissilajikkeille tyypillisesti sellainen, että sipulin pohja tulee noin 20-25 cm syvälle. Pienemmät narsissilajikkeet, esim. monet syklaami- ja nunnannarsissit, voi istuttaa niin että sipulin pohja tulee noin 15 cm syvyyteen. Kun kyseessä on kukkapenkki-istutus, kannattaa suuremmat sipulit istuttaa takaisin tarhaan ja esimerkiksi omasta puutarhasta nostetut pienemmät sipulit, jotka eivät vielä kuki, johonkin muualle kasvamaan kokoa. Jos sipulit kasvavat vähemmän muodollisella istutusalueella, mukavan vaikutelman saa istuttamalla eri kokoiset sipulit sekaisin tai pienet sipulit istutusalueen reunoille. Isot sipulit kannattaa istuttaa kahden tai mieluummin kolmenkin sipulin leveyden välein, jos niitä ei halua jakaa kovin usein. Pienemmät sipulit voi istuttaa aika tiheään, jos ne on tarkoitus nostaa ja siirtää suurempina takaisin tarhaan. Jos nekin saavat jäädä kasvupaikalleen kukintakoon saavuttamisen jälkeen, olisi ne hyvä istuttaa valmiiksi suunnilleen samaan tiheyteen kuin isotkin sipulit. Vaikka maa olisi märkääkin, kannattaa narsissin sipulit kastella istutuksen jälkeen.

lajike	info	kuvat
Ryhmä 1: Torvinarsissit (Trumpet)
Mount Hood	H 35, F V
Ehkä tavallisin valkoinen keltanarsissi, hollantilainen lajike vuodelta 1938. Mount Hoodin sukupuusta löytyy mm. kuuluisa King Alfred. Mount Hoodin torvi on kukan auetessa hennon kermankellertävä, ja muuttuu muutamassa päivässä varsin puhtaan valkoiseksi. Keltanarsissiksi melko matala lajike, elinvoimainen ja varsin tiheään jakamista vaativa.
W.P. Milner	H 20, F V
Puolentoista vuosisadan ikää lähestyvä, arvokas W.P. Milner on mielestäni yksi kauneimpia kääpiönarsisseja. Nuokkuvat kukat aukeavat melkein voinkeltaisina ja muuttuvat kukinnan edetessä kauniin kermansävyn kautta lähes valkoisiksi. Lajike on hieman herkkänahkainen ja joskus oikukas. Kasvupaikaksi kannattaa valita narsissille kaikkein optimaalisin kohta tarhasta.
Ryhmä 2: Isotorviset (Large-cupped)
Fragrant Breeze	H 50, F V
Nimensä mukaisesti vahva- ja miellyttävätuoksuinen hollantilainen 1970-luvun lajike, jonka torven keltainen väri säilyy kohtuullisen hyvin. Koko kasvi on tähtinarsissiksi iso, leveälehtinen ja kukkien halkaisija on aika hulppea, melkein aina yli 10, jopa 12 senttiä. Kukat kestävät pitkään ja ovat hyvin säänkestävät, melkein muovimaisen oloiset. Tämä kookas lajike kannattaakin istuttaa vähän kauempaa katseltavaksi ja nuuskittavaksi.
Chromacolor	H 40, F V
Kukan avautuessa melko sileäreunainen torvi on kirkkaan kullankeltainen, mutta muuttuu aprikoosinväriseksi, reunoilta hieman oranssimmaksi muutamassa päivässä. Erittäin kaunis, erikoisen ja selkeän värinen ja kaunismuotoinen kukka, tukevavartinen lajike 70-luvulta USAsta. Ei ole kovin ahkera jakaantumaan ja kukat jäävät joskus lehdistöä selvästi lyhyemmiksi ja siksi tulevat vähän huonosti näkyviin. Omien isotorvisteni joukossa myöhäisemmästä päästä.
Mrs R. O. Backhouse	H 40, F V
Yksi vanhimpia vaaleanpunatorvisia narsisseja, varsin viehättävä lajike.
Pink Pride	H 50, F V
Tukeva, melko korkea ja elinvoimainen lajike, jonka torven ulkoreuna on näyttävästi vaalean aprikoosinpunainen. Tätä myydään meillä usein, hupaisaa kyllä ja uskoisin että ihan rehellisenä erehdyksenä, nimellä Pink Bride. Erottuu edukseen vaaleanpuna-valkosävyisten lajikkeiden joukossa ja on hyvin saatavilla puutarhakaupoissa.
Professor Einstein	H 45, F V
Pitkätorviseksi hyvin lyhyttorvisen "Professorin" kehälehdet ovat kauniin puhtaan valkoiset ja torvi loistavan oranssi. Torvi kuitenkin haalistuu harmillisesti auringossa muutamassa päivässä surkean näköiseksi. Suomessa varsin yleisesti myynnissä, myös muilla lajikenimillä kuin omallaan.
Red Rascal	H 50, F V
Iso ja elinvoimainen lajike, joka tulee jakoikään varsin aikaisin.
Salome	H 40, F V
Kukat ovat auetessaan vaalean keltatorviset ja torven väri muuttuu vaaleanpunaiseksi muutaman päivän kuluessa. Vaaleanpunainen väri on kuitenkin uudempiin lajikkeisiin verrattuna vähän hailakka ja likainen. Tätä lajiketta löytyy puutarhamyymälöistä helposti ja halpakin se yleensä on.
tuntematon	H 45, F V
Red Devon- nimellä v. 2008 hankittu narsissi, joka ei kuitenkaan ole kyseistä lajiketta; en tiedä tälle oikeaa lajikenimeä, joskin Mary Bohannon näyttää mahdolliselta.
Ryhmä 3: Pienitorviset (Small-cupped)
Altruist	H 45, F V
Melko myöhäinen, kauniin kellanpunertava narsissi. Torvi haalistuu auringossa hiukan samaan tapaan kuin monilla valkonarsisseilla, mutta ei onneksi kovin silmiinpistävästi.
Barrett Browning	H 45, F V
Ehkäpä tavallisimmin meillä saatavilla oleva aito lyhyttorvinen narsissilajike. Muistuttaa äkkiseltään aika paljon Prof. Einsteiniä, mutta torvi ei ole yhtä iso ja litteä, ja kehälehtien väri ei ole yhtä puhtaan valkoinen.
Conspicuus (Barrii Conspicuus)	H 50, F V
Heti auettuaan hennon esikonkeltainen, myöhemmin vaaleneva, korkea ja hoikka lajike.
Ryhmä 4: Kerrannaiset narsissit (Double)
Butter and Eggs (Yellow Phoenix)	H 40, F V
Vanha, pienehkö kerrannaiskukkainen lajike, josta ensimmäiset maininnat löytyvät 1700-luvun loppupuolelta. Ylimääräiset terälehdet ovat usein normaalin näköisen torven sisällä, mutta kukan ulkonäkö vaihtelee kovasti. Lajikkeen kukan suojuslehti katkeaa usein tyvestä ennen nupun aukeamista, mutta siitä ei näytä olevan mitään haittaa. Butter and Eggs on aika hentovartinen ja kaatuu monien vanhojen kerrannaisten lajikkeiden tapaan harmillisen helposti.
Delnashaugh	H 40, F V
Suuri- ja kerrannaiskukkainen, melko myöhäinen lajike, joka tahtoo huonossa säässä kaatua ja joskus kukat eivät kehity kunnolla. Kukan usein säännöllinen muoto ja kaunis väritys ovat kuitenkin vaivan arvoiset. Rekisteröintivuosi 1978 tekee siitä yhden puutarhani nuorimmista, ellei peräti kaikkein nuorimman lajikkeen.
Double Campernelle	H 30, F V
Tämä vanha lajike tunnetaan myös toisintonimellä N. odorus 'Plenus'. Kukkia on yleensä 1-3 per varsi. Vaativammasta päästä kerrannaisia narsisseja.
Keats	H 40, F VI
Varsin myöhäinen, valkokukkainen vihertävän keltakeskustainen narsissi, jonka olemuksessa on paljon valkonarsissia. Lajiketta ei huomaa kerrannaiskukkaiseksi kovin helposti, niin pienet torven sisällä olevat kerrannaislehdet ovat.
Manly	H 35, F V
Aika lyhyt ja tukevavartinen, huomionarvoisen hyvin pystyssä pysyvä kerrannainen, kehälehdiltään vaalean kermankeltainen, joskus lähes valkoinen narsissi. Torvesta syntyisin olevat vaalean oranssinkeltaiset kukkalehdet ovat aika lyhyitä. Manly on hieman myöhäisempi kuin esimerkiksi Texas ja Tahiti.
Mary Copeland	H 45, F V
Vanha, edelleen hyvin arvostettu kerrannainen narsissilajike.
Rip van Winkle	H 25, F V
Pieni narsissi, jonka kukat ovat vaalean keltaiset ja usein vihreään vivahtavat. Yllättävän vaativa hoidokki, sukupuusta löytyy ilmeisesti pienempiä narsissilajeja (kuten N. minor) eikä niinkään meillä pesunkestävää keltanarsissia. Oheinen kuva on otettu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, Tulppaanien Lumo -näyttelyssä 2010. Omassa puutarhassanikin on kukkinut, mutta valokuvat osoittautuivat ala-arvoisiksi.
Sophie's Choice	H 40, F V
Väritykseltään ja muodoiltaan herkkä historiallinen lajike, jonka alkuperää tai sukupuuta ei tunneta. Mahdollisesti lajikkeen nimeksi on tulossa Sophie's Pride. Lyhyen torven sisältä löytyy vaihteleva määrä pieniä tai isompia ylimääräisiä terälehtiä, kukka on halkaisijaltaan aika iso mutta kevyt ja kevyesti kerrannainen, joten monille kerrannaisille lajikkeille tyypillisiä kaatumisongelmia ei Sophiella ole. Kukan kehälehdet vaalenevat usein lähes valkoisiksi kukinnan edetessä.
Tahiti	H 45, F V
Kukan kerrannaisuus on usein melko säännöllinen ja kukat aika symmetriset. Elinvoimainen ja kohtalaisen tukeva Tahiti edustaa moderneja kerrannaisia narsisseja. Sitruunankeltaiseen vivahtava väri ei ole kovin sopuisa muiden narsissien seurassa.
Telamonius Plenus	H 35, F V
Telamonius Plenus tunnetaan useilla muillakin nimillä, kuten Van Sion ja Wilmot's Double Daffodil. Itse olen tottunut ajattelemaan että tämä lajike on Van Sion, mutta noudatan tässä nyt RHS:n tietokannan käytäntöä. Joka tapauksessa tämä lajike on yksi vanhimpia tunnettuja narsisseja. Se on varsin elinvoimainen ja helppo viljeltävä tavallisen keltanarsissin tapaan. Kukan kerrannaisuus vaihtelee, joskus kerrannaislehtiä on vain aika normaalin näköisen torven sisällä, joskus taas torvikin on muuntunut kapeiksi kerrannaislehdiksi. Aika vaalean keltaisissa kukissa on usein varsinkin heti aukemisen jälkeen myös vihertäviä sävyjä.
Texas (?)	H 40, F V
Texas-nimellä ostettu kerrannainen, kukan muodoltaan aika epäsäännöllinen narsissi. Texasin kehälehdet ovat keltaiset ja torvi tai pikemminkin torven palaset ovat oranssit, ja siinä mielessä ja korkeuden puolesta tämä vastaa kuvausta, mutta kehälehdet ovat hieman kapeat ja lajikkeen identiteetistä ei ole täyttä varmuutta.
Ryhmä 5: Orkideanarsissit (Triandus)
Hawera	H 20, F V-VI
Melko myöhäinen uusseelantilainen orkideanarsissin ja nunnannarsissin risteymälajike 1920-luvun lopulta. Kukat ovat pienet, mutta niitä on tosi paljon, jopa viisi per kukkavarsi. Siro, hienostuneen värinen mutta olemukseltaan kevyen leikillinen Hawera sopii hienosti hieman epämuodollisempiin istutuksiin. Lehdistö säilyy myöhäisestä kukinnasta johtuen vihreänä varsin pitkään ja kasvupaikka saisi mielellään olla kesällä kostea vielä heinäkuullakin, jotta lehdistö voi hyvin ja seuraavan kesän kukintaa varten kertyy tarpeeksi voimavaroja. Itse yritän muistaa kastella Haweraa ja muutamia muita myöhemmin kukkivia (valko- ja nunnan)narsisseja kesäkuussa ja heinäkuun alkupuolella, jos maassa muuten ei ole riittävästi kosteutta.
Ice Wings	H 35, F V
Valkoinen lajike, jonka kukat ovat aika tukevat, mutta kukkaperät ovat sen verran lyhyet kukan kokoon verrattuna, että kukat eivät asetu nuokkumaan yhtä kauniisti kuin Thalialla.
Thalia	H 35, F V
Haweraa aikaisempi mutta vanhempi, hollantilainen, hienostunut orkideanarsissi, jonka kukat ovat puhtaan valkoiset ja orkideanarsisseille tyypilliseen tapaan alaspäin nuokkuvat. Orkideanarsisseille kannattaa valita lämmin ja kuivatukseltaan hyvä paikka, joka kuitenkin säilyttää kosteutta pitkälle kesään - multava, mutta hiekkapohjainen etelärinne olisi varmaan optimaalinen. Orkideanarsissien viihtymisen eteen saa tehdä hieman enemmän työtä kuin useimpien muiden narsissityyppien, mutta ne ovat kyllä vaivan arvoisia. Thalia on orkideanarsisseista helpoimmasta päästä.
Ryhmä 6: Syklaaminarsissit (Cyclamineus)
Beryl	H 25, F V
Hyvin menestyvä ja aika siro, pienikokoinen syklaaminarsissilajike. Kukkatorvessa on kukan avautuessa kapea oranssi reunus, joka aurinkoisessa paikassa katoaa nopeasti. Reunus lienee peräisin lajikkeen toiselta vanhemmalta, valkonarsissilajike Chaucerilta.
Cotinga	H 30, F V
Reipas, elinvoimainen, helppo ja aika isokukkainen syklaaminarsissi, torven väritys on aluksi vaalean keltainen mutta vivahtaa jo seuraavana päivänä persikkaan, ja kehälehdet ovat kohtuullisen uskollisesti taakäänteiset. Vaatii jakamista aika usein.
Elizabeth Ann	H 30, F V
Kukkatorven uloin reuna on kauniin vaaleanpunainen. Siro ja elegantti pikku narsissi, ei kuitenkaan helpoimmasta päästä lajikkeita siitä huolimatta, että sukupuusta löytyy keltanarsissia. Kukkii syklaamnarsissiksi hyvin myöhään, melkeinpä vasta valkonarsissien kanssa.
Jack Snipe	H 25, F IV-V
Keltatorvinen, valkoinen, aika matala syklaaminarsissilajike. Kukkien avautuessa kehälehdet ovat varsinkin tyveltä vihertävänkeltaiset ja muuttuvat kukinnan mittaan selvemmin valkoisiksi. Omassa puutarhassani Jack Snipe on ikävä kyllä pärjännyt selvästi muita syklaaminarsisseja heikommin.
Jetfire	H 30, F IV-V
Syklaaminarsissi Jetfire aloittaa kukinnan usein jo huhtikuun puolivälin paikkeilla ja on omista narsisseistani jokseenkin joka vuosi ensimmäisenä kukkimaan ennättävä. Se on meillä ehkä syklaaminarsisseista tavallisin, luotettava ja elinvoimainen lajike, jonka kehälehdet eivät aina ole kovin taakäänteiset. Jetfiren äiti oli tähtinarsissi, mistä varmaankin tälle lajikkeelle saatiin kestävyyttä meidänkin oloihimme.
Ryhmä 7: Nunnannarsissit (Jonguilla and Apodanthus)
Baby Moon	H 30, F VI
Pienikukkainen, kapealehtinen ja todella myöhään kukkiva nunnannarsissilajike. Ei tunnu menestyvän puutarhassani.
Intrigue	H 30, F V
Intrigue on siitä erikoinen, että se vaihtaa torven ja etenkin kehälehtien tyven värin keltaisesta valkoiseksi kukinnan kuluessa. Siitä siis tulee "reverse bicolor". Intriguen sukupuusta löytyy reippaasti torvinarsissin vaikutusta ja se pärjää puutarhassa mielestäni nunnannarsissiksi aika kivasti.
Pueblo	H 30, F V(-VI)
Kukinnan alkaessa Pueblon torvi on voinkeltainen, kukinnan lopulla kermanvalkoinen. Kukkia yleensä 2-3 per kukkavarsi. Omista nunnannarsisseistani ensimmäisenä istutettu ja niistä helpoin kasvatettava, reippaasti lisääntyvä lajike.
Sun Disc	H 25, F V
Pikkuisen Sun Discin kukat ovat keltaiset, kehälehdet ja koko kukka ovat hyvin pyöreät. Kukan kehälehdet haalistuvat aika lailla auringossa. Tykkää kovasti kuivista, lämpimistä kesistä, mutta yllättäen kuitenkaan ei pidä paahteesta.
Suzy	H 35, F V
Valokuvassa pienikukkaisen nunnannarsissi Suzyn torven oranssi väri jää vähän haaleaksi. Suzy on vanhan tunnetun tähtinarsissi Hadeksen ja nunnannarsissin risteymä Englannista 1950-luvulta, ja epäilemättä sukupuunsa vuoksi näyttää olevan melko helppo lajike.
Ryhmä 8: Tasetit (Tazetta)
Geranium	H 45, F V-VI
Geranium on hollantilainen lajike ja meillä ns. vihkotaseteista ehkä tavallisin, suorastaan perinteikäs puutarhakasvi.
Minnow	H 30, F V
Taseteille tyypilliseen tapaan paljon pieniä kukkia. Vaaleat, keltakeskustaiset kukat kokoonsa nähden pitkissä varsissa. Tätä lajiketta on lähes jatkuvasti saatavilla, mutta ei tunnu olevan mitenkään helppo saada säilymään puutarhassa.
Ryhmä 9: Valkonarsissit (Poeticus)
Actaea	H 40, F V(-VI)
Kukkii hieman aiemmin kuin Pheasant's Eye, Actaean kukka on paljon suurempi, mutta muuten aika samannäköinen. Kehälehdet ovat vähän pyöreämmät ja piskuisen torven reuna leveämmälti punaoranssi, torvi enemmän keltasävyinen, Pheasant's Eyellä puolestaan vihertävämpi. Actaea on hollantilaisten v. 1919 rekisteröimä lajike, jonka vanhemmista ei ole tietoa.
Pheasant's Eye	H 40, F V(-VI)
Vahvasti tuoksuva valkonarsissi kukkii narsisseista melkein viimeisenä. Tämä vanha lajike tunnetaan myös nimellä var. recurvus, ja sen alkuperää ei tunneta. Kukinta on myöhäinen, tuoksu on vahva ja miellyttävä. Sekä Actaea että Pheasant's Eye lienevät meikäläisissä vanhoissa puutarhoissa aika tavallisia.
Ryhmä 11a: Kaulusnarsissit (Collar daffodils)
Cassata	H 35, F V
Varsin aikaisin, joskus jo syklaaminarsissien kanssa yhtä aikaa kukkiva kaulusnarsissi. Sen kaulukseksi jakautunut suuri torvi on kukinnan alkaessa lähes sitruunankeltainen ja haalenee erityisesti keskeltä melkein valkoiseksi kukinnan edetessä. Kasvattamani kaulus- ja perhosnarsissit ovat hollantilaisia lajikkeita 1960- ja 1970-luvuilta.
Palmares	H 45, F V
Eksoottisen näköinen hollantilainen kaulusnarsissi, jota ei edes välttämättä heti narsissiksi tunnista. Terä- ja verholehdet ovat hauskan säännöllisesti eri tasossa. Aluksi vaalean keltainen, myöhemmin persikanvärinen liuskoittunut torvi. Omassa puutarhassani hyvin elinvoimainen ja reipas.
Ryhmä 11b: Perhosnarsissit (Papillon daffodils)
Broadway Star	H 40, F V
Kukan muodoltaan varsin säntillinen ja narsissimainen, mutta ei kovin isokukkainen perhosnarsissi.
Trepolo	H 40, F V
2010-luvun alussa marketeissakin myynnissä ollut lajike, jonka kukat ovat isot, mutta muodoltaan usein aika epäsäännölliset. Kaikkien kukkien torviliuskoissa ei ole juurikaan vaaleita kirjailuja ja aina kukkatorvet eivät edes halkea liuskoiksi torven tyveen saakka (ks. oikeanpuoleinen kuva). Ilmeisesti ahkera jakaminen auttaisi kukkien muodon säilymiseen tyypillisempänä. Kukkamuodon "taantumista" olen tavannut molemmilla perhosnarsisseillani, mutta en lainkaan kaulusnarsisseilla.

Edellinen:	Seuraava:
Liljat	Sinililjat ja kevättähdet

Tämän sivun teossa käytetyt lähteet:

• Bowles, E. A. 1985. A handbook of Narcissus. Waterstone, London.
• Bryan, J. E. 2002. Bulbs (revised edition). Timber Press, Portland, Oregon
• Gorer, R. 1970. The development of garden flowers. Eyre & Spottiswoode, London. 254 p.
• Jefferson-Brown, M. 1951. The Daffodil - Its History, Varieties and Cultivation. Faber and Faber Ltd, London.
• Jefferson-Brown, M. 1991. Narcissus. B.T.Batsford, London.
• Rees, A. R. 1972. The growth of bulbs. Applied aspects of the physiology of ornamental bulbous crop plants. Academic Press, London. 311 p.


• Räty, E. (Toim.) 2012: Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363.
• Siivonen, V. 1957. Kukkasipulien viljely ja hyötö. WSOY, Porvoo.

• RHS:n verkkosivut: www.rhs.org.uk
• American Daffodil Societyn verkkosivut www.daffodilusa.org/
• DaffSeek-tietokanta www.daffseek.org